pdf - Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - Jyväskylän yliopisto
pdf - Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - Jyväskylän yliopisto
pdf - Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - Jyväskylän yliopisto
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Suorituskykyyn vaikuttavat tekijät <strong>ja</strong> väsyminen sprinttihiihdossa<br />
3<br />
KIHUn julkaisusar<strong>ja</strong>, nro 33<br />
_________________________________________________________________________________________________________________<br />
1 JOHDANTO<br />
Sprinttihiihto tuli maailmancupin <strong>ja</strong> arvokisojen lajiohjelmaan vuosituhannen vaihteessa. <strong>Kilpa</strong>hiihdon<br />
ns. normaalimatkojen (5–50 km) suoritukseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu viimeisen<br />
kolmen vuosikymmenen aikana paljon (esim. Bilodeau, Rundell, Roy & Boylay 1996;<br />
Hoffman & Clifford 1992; Mygind, Andersen & Rasmussen 1994). Kestävyysominaisuuksien<br />
(maksimaalinen hapenotto, anaerobinen kynnys, suorituksen taloudellisuus) merkitys normaalimatkojen<br />
kilpailusuorituksessa on erittäin suuri, kun taas anaerobisen kapasiteetin merkitys on<br />
suhteellisesti pienempi (esim. Eisenman, Johnson, Bainbridge & Zupan 1989). Sprinttihiihto<br />
kuitenkin poikkeaa normaalimatkoista sekä fysiologisilta että biomekaanisilta vaatimuksiltaan<br />
selvästi lyhyemmän kilpailumatkan (800–1800 m) <strong>ja</strong> nopeatempoisen hiihtäjä-hiihtäjää vastaan<br />
käytävän kilpailumuodon takia. Sprinttikilpailuissa on suuremmat hiihtovauhdit sekä lyhyemmät<br />
voimantuottoa<strong>ja</strong>t kuin normaalimatkoilla <strong>ja</strong> sprintissä hiihtäjä joutuu tekemään paljon<br />
nopeita rytminvaihdoksia. Myös sprinttihiihdon intervallityyppinen kilpailu (jopa neljä lähtöä<br />
saman päivän aikana lyhyimmillään noin 15–30 minuutin välein) aiheuttaa omat vaatimukset<br />
urheili<strong>ja</strong>n palautumiskyvylle.<br />
Viimeisen parin vuosikymmenen aikana hiihdon (kuten monien muiden kestävyyslajien) kilpailuvauhdit<br />
ovat kasvaneet erityisesti välineiden <strong>ja</strong> suoritustekniikan muutosten myötä, mikä on<br />
lisännyt anaerobisten <strong>ja</strong> hermo-lihasjärjestelmän voimantuotto-ominaisuuksien merkitystä hiihdossa.<br />
Sprinttihiihdossa tämä vielä korostuu lyhyemmän kilpailumatkan takia. Loogista siis on,<br />
että sprinttihiihtosuoritukseen vaikuttaa olennaisesti perinteisten kestävyysominaisuuksien lisäksi<br />
urheili<strong>ja</strong>n anaerobinen kapasiteetti, lajinomaiset voima- <strong>ja</strong> nopeusominaisuudet, kilpailuvauhtinen<br />
tekninen osaaminen (taloudellisuus kovilla hiihtovauhdeilla) sekä urheili<strong>ja</strong>n palautumiskyky<br />
suoritusten välillä. Lisäksi taktisella kyvykkyydellä on usein vaikutusta lopputulokseen.<br />
Sprinttihiihtoa koskeva tutkimustietoa ei ollut tarjolla 2000-luvun puoleenväliin mennessä. Tämän<br />
jälkeen sprinttihiihtotutkimuksia on julkaistu mm. itävaltalaisten (Stöggl, Lindinger & Muller<br />
2007), nor<strong>ja</strong>laisten (esim. Sandbakk, Holmberg, Leirdal & Ettema 2010) <strong>ja</strong> italialaisten (esim.<br />
Zory, Millet, Schena, Bortolan & Rouard 2006) toimesta. Näitä tutkimuksia ennen lajin fysiologista<br />
tietoutta on saatu soveltamalla samantyyppisten (kestoisten) lajien kautta (mm. pikaluistelu,<br />
keskimatkojen juoksu), mutta näistäkin lajeista usein puuttuu suorituksen intervallinomaisuus<br />
lyhyellä aikavälillä. Näin ollen tietoa siitä miten väsymys kumuloituu suorituksen edetessä, miten<br />
sprinttihiihtäjät palautuvat lähtöjen välillä, <strong>ja</strong> mitä palautumisen aikana tapahtuu, ei juuri<br />
ole ollut.<br />
Perinteisen hiihtotavan sprinttikilpailussa käytetään paljon tasatyöntötekniikkaa, jolloin ylä- <strong>ja</strong><br />
keskivartalon voimantuottokapasiteetti korostuu. Holmberg, Lindinger, Stöggl, Eitzlmair <strong>ja</strong> Müller<br />
(2005) ovat esitelleet ns. sprintteritasatyönnön (”sprinter-like double poling”), joka poikkea<br />
vanhasta, perinteisestä tasatyöntötekniikasta. Tähän uuteen suuntaan tekniikkaa kehittivät ensimmäisenä<br />
mm. ruotsalaiset sprinttihiihtäjät hyvällä menestyksellä Torinon olympiakisoissa
Change language