13.07.2015 Views

kulttuuriympäristöselvitys kuopion seudun maakuntakaavaa varten

kulttuuriympäristöselvitys kuopion seudun maakuntakaavaa varten

kulttuuriympäristöselvitys kuopion seudun maakuntakaavaa varten

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Kurkiharjun kylä6.47 Sikoniemen teollisuusSikoniemen saha perustettiin 1900-luvun alussa ja v. 1926 tapahtuneen konkurssin jälkeen sen nimi muuttuiKuopion Puu- ja Tiili Osakeyhtiöksi. Kallaveden itäpuolella sijainneessa tiilitehtaassa tuotettiin tehtaantoiminnan loppuaikoina 1,6 miljoonaa tiiltä vuosittain, ja sen palveluksessa oli kesäisin runsaat 40 työntekijää.Tiilitehtaan toiminta päättyi v. 1962, jonka jälkeen rakennukset on purettu. Sikoniemen sahasta jatiilitehtaasta ovat enää muistuttamassa tiilitehtaan piippu ja entinen sahan ja tiilitehtaan rakennus, jossatoiminut parkettitehdas. Sikoniemen sahan ja tiilitehtaan ympärille syntyi tehdastaajama 1910- ja 1920-luvuilla. Sikoniemen yhteisö hävisi 1960-luvulla tehtaiden lopetettua toimintansa ja mm. asuntorakennuksiapurettiin 13. Ympäristössä on jäljellä muutamia työntekijöiden asuinrakennuksia sekä tiilitehtaan johtajanhuvila. Vesakoituminen on voimakkaasti muuttanut maisemaa teollisuusvaiheen päätyttyä.6.47.1 Tiilitehtaan piippuArvotus: mValintaperusteet:Kuopion <strong>seudun</strong> maakuntakaavaVaalimisperusteet:rakennushistoriallinen,historiallinen, maisemallinenKohdekuvaus:Sikoniemen sahan ja tiilitehtaanrakennuksista säästynyt punatiilinenpiippu on ollut kolmikerroksisentiilitehdasrakennuksen sisässä.Piippu on rakennettu joko 1910- tai 1920-luvulla. Tiilipiipun lisäksi alueella säilynyt entinen, punatiilinenparkettitehdasrakennus, joka on rakennettu v. 1920. Piippu on nykyisellään kaukomaiseman maamerkki,muutoin tehdasalue peittyy rehevään lehtimetsään.Ranta-Toivalan, Sorsasalon ja Vaajasalon kylät6.48 Karhonsaaren teollisuusKarhonsaareen perustettiin höyrysaha v. 1875 Juankosken ruukin entisen isännöitsijä Jernbergin toimesta.Saha oli valmistuessaan Pohjois-Savon ensimmäisiä höyrysahoja. Sahan yhteydessä toimi myös mylly.Gustaf Raninin perilliset ostivat sahan v. 1898 ja uudistivat sekä sahan että myllyn, mutta pian Halla Abosti sahan metsineen ja lopetti sahan toiminnan v. 1911. Sahan rakennuksista on säilynyt noin vuodelta1875 oleva tiilirakenteinen kuivaamo, jonka Kuopion Luonnon Ystäväin yhdistys on kunnostanut ja muuttanuthuvilakäyttöön. Sahatoiminnan myötä Karhonsaaren viereiselle Kankurinniemelle syntyi työntekijöidenpientaloalue, jonka vanhimmat talot ovat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Taloja on rakennettualueelle lisää koko 1900-luvun ajan ja nuorimmat taloista ovat 1950-luvulta.6.48.1 Karhonsaaren huvilatArvotus: mValintaperusteet: Kuopion <strong>seudun</strong> maakuntakaavaVaalimisperusteet: rakennushistoriallinen, historiallinen, maisemallinen. Teollisuusympäristöt: sahateollisuus.89

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!