ten yhteistoimintaan - Doria

Samanaikaisesti se myös itse vaikuttaa ympäristöönsä ja pyrkii siten jopa luomaan ympäristö-
ään. Tätä ennen organisaatiot oli nähty pääasiassa suljettuina järjestelminä, jotka eivät olleet
kiinnostuneita ympäristöstään. Rakenneanalyyttinen paradigma sai vaikutteita myös järjes-
telmäteoriasta. 117
Myös muita keskeisiä verkostokuvan teoksia yhdistää ympäristön merkityksen tunnustaminen
organisaation toiminnassa. Tähän havaintoon liittyy teoria organisaatioiden ympäristöstä, joka
nousi esiin 1960-luvulla ja vakiinnutti asemansa organisaatioiden tarkastelemisessa 1970-
luvun aikana. Teorian keskeisiä ajatuksia oli, että ympäristö ja organisaatiot ovat useilla eri
tavoilla riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Ympäristöteorian kehityksessä on
merkille pantavaa, että myös se on kehittynyt järjestelmäteoriaan nojautuen. Ympäristöteorian
perustalle on syntynyt myös organisaation evoluutioteoria, jota vastaavasti pidetään komplek-
sisuutieteiden yhtenä vahvoista vaikuttimista. 118 Tässä vaiheessa huomaamme järjestelmäteo-
rian nousevan yhä selvemmin esille verkostokuvaa analysoitaessa. (Järjestelmäteoriaa käsitel-
tiin aiemmin tässä tutkimuksessa luvussa 2.1.)
Järjestelmäteoria, sekä yllä olevan mukaisesti sen johdannaiset, ovat keskeinen verkostokuvaa
yhdistävä tekijä. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna kuvasta voidaan siten nähdä niin sa-
notun modernin organisaatioanalyysin 119 syntymistä ja kehittymistä. Verkostokuvan teoksia
yhdistää myös järjestelmäteorian käsitteiden mukainen avoimen järjestelmän malli organisaa-
tiota kuvaavana käsitteenä. Tämän mallin mukaisesti ympäristön ennustamattomien vaikutus-
ten nähtiin aiheuttavan epävarmuutta organisaatioille. Ympäristön monimutkaisuus ja epä-
varmuus havaittiin myös suurempana, kuin organisaation tai sen johtajien kyky havainnoida
sekä hallita sitä. Yhteiseksi epävarmuuden hallintakeinoksi verkostokuvan tutkimuksissa nou-
si yhteistoiminta. Myös organisaation kehittäminen ja kehityksen johtaminen nousivat yhtei-
senä teemana esiin 120 . Kehittymisen nähtiin tapahtuvan nimenomaisesti yhteistoiminnan kaut-
ta.
117 Seeck (2008), s. 155–157.
118 Harisalo: (2010), s. 215–217, 232, 234.
119 Esimerkiksi Harisalo: (2010), s. 48.
120 Tässä tosin Ikujiro Nonaka ja Hirotaka Takeuchi (The Knowledge-Creating Company, 2005) käsittelivät
enemmänkin oppimisen ja tiedon syntymisen sekä tietojohtamisen tekijöitä sekä Gary Hamel ja C.K. Prahalad
(Strategic Intent, 1989) vastaavasti strategisen johtamisen merkitystä organisaatiolle.
41