Oikeudellinen argumentaatio 2010 - Joensuu

5 Käsitteiden alkuperä – Aristoteles
Aristoteles ei uskonut konkreettisista olioista irrallaan oleviin ideoihin tai käsitteisiin. Hänen lähtökohtansa
oli empiristinen: kaikki mikä on ihmisen mielessä, on tullut sinne aistien kautta. Meillä on kyllä käsitteitä,
mutta olemme oppineet ne kokemuksesta. Itse asiassa Aristoteles ei käytä sanoja “idea”, “käsite” tai
“merkitys”, vaan hän puhuu “muodoista”, mielessä olevista aineettomista muodoista.
Se, mitä me kutsuisimme käsitteeksi, on Aristoteleen mukaan mielessä oleva muoto. Hän nimittäin väittää,
että ihmisen mieli vastaanottaa havainnossa havaitun olion muodon ilman tämän olion ainetta.
Tutkielmassaan Sielusta hän vertaa näköhavaintoa sinettisormuksen painamiseen vahaan:
“Aistilla” tarkoitetaan sitä, millä on kyky ottaa itseensä olioiden havaittavat muodot ilman ainetta.
Tämä on käsitettävä tapahtuvaksi samalla tavoin kuin vahan pala ottaa vastaan sinettisormuksen
muodon ilman [sormuksen] rautaa tai kultaa. Me sanomme, että se mikä aiheuttaa painalluksen on
pronssinen tai kultainen sinetti, mutta sen varsinaisella metallikoostumuksella ei ole merkitystä;
samalla tavoin aistiin vaikuttaa se, mikä on värillistä, tuoksuvaa tai kuuluvaa, mutta jokaisessa
tapauksessa on samantekevää, mikä sen substanssi) on; vain sillä on merkitystä, mikä ominaisuus)
sillä on, toisin sanoen missä suhteessa) sen osat ovat toisiinsa. (DA II 12; 424a 16-24).
Kun esimerkiksi näen puun, puu painaa jälkensä mieleeni tai mieleni vastaanottaa puun muodon (idean,
käsitteen). Mutta vaikka mieleni on vastaanottanut puun muodon, havaintoni puusta ei ole tehty samasta
aineesta kuin puu itse. Siksi Aristoteleen “mielessä oleva aineeton muoto” on suurin piirtein sama asia kuin
käsite.
Kirjoituksessaan Tulkinnasta (luku 1) Aristoteles kuvaa kielen sanojen ja ajattelun käsitteiden välistä
suhdetta seuraavasti:
Puhutut sanat ovat mielen tapahtumien symboleita, ja kirjoitetut sanat ovat puhuttujen sanojen
symboleita. Samalla tavoin kuin kaikilla ihmisillä ei ole samoja kirjoitettuja merkkejä, niin heillä ei ole
samoja puhuttuja ääniäkään, mutta ne mielen tapahtumat, joita nämä merkit symboloivat, ovat
samoja kaikilla ihmisillä, niin kuin ovat nekin oliot joiden kuvia kokemuksemme ovat.
Toisin sanoen, ihmiset käyttävät erilaisia kieliä ilmaistakseen ajatuksensa, mutta nuo ajatukset ovat samoja
kaikille ihmisille. Näyttää siis siltä, että Aristoteles hyväksyy käsityksen, että konkreettisesti olemassa
olevien erikielisten lauseiden lisäksi on olemassa abstrakteja (eli ei ajassa eikä avaruudessa olevia)
merkityksiä, jotka voidaan ilmaista minkä tahansa kielen avulla.
6 Käsitteiden olemassaolo – Leibniz
Frege korosti kirjoituksissaan, että sanojen merkitykset (käsitteet) eivät kuulu fyysiseen ulkomaailmaan
eivätkä psyykkiseen kokemusmaailmaan, vaan niiden kotiuttamiseksi tarvitaan kolmas valtakunta (ein
drittes Reich), jonkinlainen platoninen merkitysten maailma, joka on ajan ja avaruuden tuolla puolen.
Tällaiseen maailmaan harvat uskovat nykyisin. Siksi 1600-luvun filosofin G. W. Leibnizin esittämä näkemys
käsitteistä (tai “ideoista” kuten hän niitä kutsui) tuntuu meistä houkuttelevalta.
Leibnizin ajatus voidaan ilmaista yksinkertaisesti näin: Ihminen, jolla on selvä X:n käsite, pystyy jakamaan
oliot X:iin ja ei-X:iin. (Nouveaux essais sur l’entendement humain II, 29, 2-4). Jos ihmisellä on esimerkiksi
15