Oikeudellinen argumentaatio 2010 - Joensuu

Koherenssiteorian kannattaja vois vastata tähän, että koherenssiteoria ei sekoita totuuden kriteeriä ja
totuuden käsitteen määritelmää. Kun koherenssiteoreetikko sanoo, että totuus on uskomusten
koherenssia, hän tarkoittaa, mitä sanoo. Jos hän väittäisi, että totuus on yhteensopivuutta tosiasioiden
kanssa, hän syyllistyisi kokemuksen rajojen ylitykseen. Ainoa totuus, josta meillä todella on kokemusta, on
totuus koherenssina. Koemme totuuden epätotuuden kautta: vasta silloin, kun huomaamme, että uusi
uskomus ei sovi yhteen vanhojen kanssa, varsinaisesti koemme totuuden.
Sitä paitsi voidaanko käsitteen määritelmä ja käsitteen käyttö kriteerinä erottaa absoluuttisesti niin kuin
vastaväite edellyttää? Wittgensteinin ohje, ettei pidä kysyä sanan merkitystä vaan katsoa sen käyttöä, on
hyödyllinen lähtökohta. Voimmeko kuvitella että joku ihminen tietää kirveen määritelmän mutta ei osaa
käyttää kirvestä millään tavalla? Tuskin, koska kirveen käyttö sisältyy sen sanakirjamääritelmään:
“erityisesti puiden kaatamiseen, pilkkomiseen ja halkaisemiseen käytettävä työkalu, jonka terä on varren
suuntainen”.
Samalla tavalla voitaisiin sanoa, että totuuden käyttö kriteerinä sisältyy totuuden määritelmään. Jos näin
on, myöskään totuuden kriteeri- ja määritelmäpuolia ole mahdollista erottaa veitsenterävästi. Tämä ajatus
on jo hyvin lähellä kolmatta klassista totuusteoriaa.
Uusin klassisista totuusteorioista on 1800- ja 1900-luvun vaihteessa esitetty pragmatistinen teoria. Sen
mukaan uskomus on tosi jos ja vain jos se toimii käytännössä. Tällä tarkoitetaan sitä, että toden
uskomuksen mukainen toiminta on onnistunutta ja menestyksekästä, kun taas epätoden uskomuksen
mukainen toiminta epäonnistuu. Pragmatisti Peircen mukaan “totuus eroaa epätotuudesta siten että jos
toimimme sen mukaan, pääsemme paikkaan johon aioimme emmekä harhaan “ (PW 21). Esimerkiksi “tosi”
kartta johtaa kulkijan oikeaan paikkaan mutta “epätosi” vie hänet harhaan. Ja itse asiassa kaikki ihmisen
uskomukset eli hänen uskomusjärjestelmänsä on “kognitiivinen kartta” maailmasta. Ihminen toimii tämän
karttansa mukaan, ja hänen toimintansa onnistuneisuus on pragmatistin mukaan merkki siitä, että hänen
uskomusjärjestelmänsä on tosi (tai ainakin sisältää enemmän tosia kuin epätosia uskomuksia).
Toisen pragmatistit Willian Jamesin mukaan “Ideat tulevat tosiksi siinä määrin kuin ne auttavat meitä
tulemaan tyydyttäviin suhteisiin muiden kokemuksemme osien kanssa”. Esimerkiksi uskomus, että bensiini
on hyvä tulen sammutusaine, on epätosi. Ihminen, joka toimii tämän uskomuksen mukaisesti, huomaa sen
pian joutuessaan “epätyydyttäviin suhteisiin muiden kokemuksensa osien kanssa”. Toisin sanoen tämä
uskomus tuo sen mukaan toimivalle kaikenlaisia ikäviä tunteita ja aistimuksia.
Uskomusten totuus on siis Jamesille sitä, että niiden mukaan toimivat ihmiset eivät kohtaa maailman
taholta epämiellyttävää vastarintaa – palovammoja, katkenneita luita, nyrkiniskuja, masennuksia tai muita
negatiivisia kokemuksia. Tämä on oikeastaan darvinistinen teoria uskomuksista: vain ne uskomukset, jotka
selviävät hengissä käytännön toiminnassa, ovat uskomisen arvoisia – tai tosia.
4 Päättelyiden täydellisyys: pätevyys
Kun puhutaan päättelyn pätevyydestä, on tarpeen erottaa päättelyn itsensä varmuus (pätevyys) ja
päättelyn premissien varmuus (totuus). Deduktiivisen päättelyn pätevyys on päättelyn itsensä – päättelyn
muotoon perustuva – ominaisuus, jolla ei ole mitään tekemistä päättelyn sisällön eli premissien totuuden
kanssa. Edellä esitetty ruuanlaittovertaus valaisee asiaa: ei ole reseptin vika, jos pilaantuneista raakaaineista
ei tule hyvää ateriaa. Päättelyä voi todellakin verrata reseptiin: jos raaka-aineet ovat hyviä ja
37