Oikeudellinen argumentaatio 2010 - Joensuu

3 Olemus
Aristoteles ei olisi hyväksynyt väitettä, ettei ole mitään tarkkaa ja yksiselitteistä olioiden samuuden
käsitettä ole, sillä hänen mukaansa olion ominaisuudet (attribuutit) voidaan jakaa olennaisiin
(essentiaalisiin) ja satunnaisiin (aksidentaalisiin). Vain olennaiset ominaisuudet muodostavat olion
substanssin ja määräävät sen, mikä olio se on. Vain ne toimivat sen varsinaisina identiteettikriteereinä ja
vain ne pitäisi mainita sen määritelmässä. Aristoteles on siis essentialisti, jos essentialismilla tarkoitetaan
oppia, jonka mukaan oliolla on muuttumattomat ja kiinteät olemukset.
Essentialismin keskeinen teesi on se, että olion olemukseen kuuluvat ne ominaisuudet, joita ilman se ei voi
olla se olio mikä se on. Esimerkiksi jääpalan essentiaalisiin ominaisuuksiin kuuluu, että sen lämpötila ei ylitä
nollaa Celsius-astetta, koska jääpala ei ole enää jääpala, jos sen lämpötila on plussan puolella. Sen sijaan
veden — olkoon se kiinteässä, nestemäisessä tai höyrystyneessä tilassa — essentiaalisiin ominaisuuksiin
kuuluu se, että vesimolekyyli koostuu kahdesta vetyatomista ja yhdestä happiatomista, mutta ei se, että
molekyyli on jossain tietyssä lämpötilassa.
Näin ollen myös se, mikä on olennaista jollekin oliolle, riippuu siitä “mistä näkökulmasta”, “minkä intressin
kannalta” tai “millä tavalla kuvattuna” oliota tarkastellaan. Jos jääpalaa tarkastellaan jääpalana, sen
olennaisiin ominaisuuksiin kuuluu alle nollan oleva lämpötila; jos sitä tarkastellaan vetenä, mikään
lämpötila ei kuulu sen olennaisiin ominaisuuksiin. Yleisemmin sanottuna: ei ole olemassa absoluuttisia
yksilön samuuden kriteereitä. Samuus on aina jonkin lajin edustajan samuutta. Ja koska yksi yksilö voi olla
monen eri lajin edustaja, mitään yksiselitteisiä identiteettikriteereitä ei ole.
Se, että antiikin filosofi Herakleitoksen ongelma “Voiko samaan jokeen astua kahdesti?” on mielekäs
ongelma, perustuu siihen, että joen samuuden kriteerit ovat epämääräiset. Jos samuuden kriteerinä on
joen uomassa kullakin hetkellä virtaava vesimassa, samaan jokeen ei voi astua kahdesti. Mutta jos
samuuden kriteerinä on joen uoma tai joen lähtöpiste, samaan jokeen voi astua kahdesti.
Se, mitä me koemme substanssiksi (olioksi, yksilöksi) riippuu siitä, miten käsitteellistämme todellisuutta.
Substanssin ja käsitteen yhteys näyttäisi olevan siinä, että meillä on “päässämme” käsitteitä, joiden avulla
hahmotamme maailmaa ja joiden vastineita maailmassa olevat substanssit ovat. Koska eri käsitteet
(käsitejärjestelmät) paloittelevat maailmaa eri tavoin, ei olekaan kummallista, että eri substansseilla on eri
identiteettikriteerit vaikka kysymyksessä onkin sama maailma ja samat oliot.
Aristoteles ei itse olisi hyväksynyt näitä väitettä. Hänelle substanssit ovat absoluuttisia, sanojen merkitykset
kiinteitä ja asioiden olemukset muuttumattomia.
4 Lauseiden totuus: Leibniz
Suoraan Aristoteleen ajatuksiin perustuen myöhemmät filosofit erottivat analyyttiset ja synteettiset
arvostelmat. Arvostelmat, jotka ilmaisevat “olemusväitteitä” eli jotka predikoivat subjektille sen
olemukseen kuuluva ominaisuuden, ovat analyyttisiä. Tällaisia ovat esimerkiksi “Ihminen on rationaalinen”,
“Kolmiossa on kolme kulmaa” ja “Talo on rakennus”.
Kuten näistä esimerkeistä käy ilmi, analyyttiset lauseet eivät lisää tietoamme maailmasta. Jokainen, joka
ymmärtää arvostelmassa esiintyvät käsitteet, tietää että arvostelma on tosi. Vaikka arvostelma on tosi, se
on sisällyksetön, koska predikaatti ei esitä mitään uutta tietoa subjektista. Siksi analyyttiset arvostelmat
21