04.05.2013 Views

Avaa tiedosto - Theseus

Avaa tiedosto - Theseus

Avaa tiedosto - Theseus

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

15

Suomessa oli vuonna 2011 noin 700 siipikarjatilaa, joista 56 prosenttia on erikoistunut

kananmunatuotantoon, vajaa kolmannes siipikarjanlihan tuotantoon sekä noin

13 prosenttia jalostuskanoihin. Vuodessa suomalainen syö noin 10 kiloa kananmunia ja

15 kiloa siipikarjanlihaa, josta 13 kiloa on broileria ja loput kalkkunaa. (Maa- ja metsäta-

loustuottajain Keskusliitto d.)

Kasvinviljelytiloja Suomessa oli vuona 2011 noin 40 000 ja viljeltyä alaa yhteensä noin

2,3 miljoonaa hehtaaria. Eniten viljelty kasvi on ohra, jota käytetään rehuksi tiloilla ja teol-

lisuuden raaka-aineena rehu-, tärkki-, sekä mallasteollisuudessa. Kaura on toiseksi ylei-

sin viljelykasvi ja sen asema vientituotteena on kasvanut koko Euroopan unionin- jäse-

nyyden ajan. Myös vehnän merkitys viljelykasvina on kasvanut viime vuosien aikana,

sillä se on leipäviljoista tärkein ja sen käyttö on yleistynyt myös rehuteollisuudessa. Ru-

kiin ja öljykasvien viljelyala on vaihdellut viime vuosien aikana paljon. (Maa- ja metsäta-

loustuottajain Keskusliitto e.)

Vuonna 2010 puutarhatuotantoa eli avomaan vihannesten, marjojen ja omenien tuotan-

toa, taimitarha-, kasvihuone-, sekä siententuotantoa harjoitti Suomessa 4500 yritystä

(Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto f). Suomessa viljellään perunaa noin 25 000

hehtaaria, josta ruokaperunaa on 11 000, ruokateollisuusperunaa 3 500, tärkkelysperu-

naa 6 200, varhaisperunaa 1 000 ja sertifioitua siemenperunaa 1 300 hehtaaria. (Maa- ja

metsätaloustuottajain Keskusliitto g.)

Suomalainen puhdas ja turvallinen ruoka tulee maalta maanviljelijöiden ja maataloustuot-

tajien työn tuloksena. Tämän päivän trendejä ovat lähi- ja luomuruoka. Luomutiloja kai-

kista tiloista on noin 6,3 prosenttia ja vuonna 2011 alkutuotannon luomutiloja oli Suo-

messa 4061 kappaletta. Kysyntää luomutuotteille olisi paljon enemmänkin, mitä tilat pys-

tyvät tuottamaan. Parhaillaan rakennetaan ruoan laatuketjua, jonka avulla voidaan jäljit-

tää ruoanmatka pellolta pöytään. Tällä halutaan taata, että kuluttajat saavat laadukasta

ja puhdasta ruokaa sekä luodaan arvostusta Suomalaiselle ruoalle. Myös lähiruoan tuo-

tanto luo lisää työpaikkoja koko elintarvikeketjuun. Kotimaisen ruoan suosimisella onkin

positiivinen vaikutus Suomen talouteen ja hyvinvointiin, koska se työllistää suomalaisten

maanviljelijöiden lisäksi ihmisiä, jotka työskentelevät jalostuksessa, kaupassa ja kulje-

tuksessa. (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto h.)

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!