Pekka Ervastin elämänymmärrykselle perustuva vuorisaarnajohtoinen

hyvän voimaa vastustavan tekijän. Yksilöllä on voimataloutensa,
kuten laajemmillakin kokonaisuuksilla. Hyvä kannustaa ja inspiroi,
sysää eteenpäin kuin kevyin siivin. Kun on saanut vastaanottaa toisten
ponnistelujen tuloksia, silloin kykenee inspiroitumaan ja vaikkapa
luomaan jotakin, joka toivottavasti taas seuraavassa käänteessä
voi elävöittää jotakuta toista.
Asia ei ole niin yksinkertainen, että henkisenkään asian äärellä
elämä on yhtä etenemistä voitosta voittoon. Jokaisella ihmisellä kun
on myös huonoa karmaa, vaillinaisuutta, tietämättömyyttä, ymmärryksen
katvealueita. Myös huonot asiat voivat kiertää, tukea ja kutsua
esiin huonoa ‒ laji synnyttää lajiaan. Matalapaineeni voi laskea
toistenkin mielialaa ja matalapaine tarttuu helpommin kuin korkeapaine.
Yksilön voimataloudessa jokin negatiivinen piirre saattaa
lähteä kuin itsestään vyörymään ja keräämään kaltaistaan painolastia.
Moraalisen ryhdin hakeminen eli itsekasvatus on juuri kasvamattomien
ja vääristyneiden piirteiden kanssa työskentelyä.
Hyvä ei siis kierrä itsestäänselvästi. Liikeradassa on myös nollapisteensä,
jolloin voimakone on pysähtynyt ja se on saatava liikkeelle.
Nollapiste on esimerkiksi siinä, kun ei jaksa vastata hyvällä
johonkin mielestään huonoon, liike ei tapahdukaan kevyesti vaan
kysyy ponnistusta. Nollapisteessä on jokin selittämätön taakka, joka
ei tottele pelkkiä järjen päätelmiä. Taakka suorastaan vaatii ihmistä
yhdistämään voimansa käytännöksi ja olemaan yhtä. Eräs avainsana
onkin ”mielen mukaisuus”. Lukemassani elämäntaitokirjassa neuvottiin,
ettei mikään asia saisi olla vastenmielinen tai miellyttävä ‒
vain siten löydän todellisen mieleni.
Henkiset opettajat sanovat, että henkinen ryhmä inspiroi kansaan
ihanteitaan tai vastaavasti sitä huonoakin vaikutusta. Hyvän ja elämän
lakiperäisyyden inspirointi tai vaikutus ei ole vain asianmukaisia
sanoja ja ulkoisten muotojen täyttämistä. Se on elämiseni ja olemiseni
laatua, sydämen tilaa. Ainahan voin puhua yhtä ja elää toista
ja se kuilu on tavallaan aina olemassa. Kuilua tasoittaa omakohtaisuuteen
pyrkiminen ja tunnustuksen antaminen Mestareille myöntäen,
että tästä ja tuosta seikasta en oikeasti tiedä mitään, mutta opettelen
luottamaan viisaampien näkemyksiin.
Teosofinen työ pyrkii inspiroimaan henkisen elämän, hengen
auttavaa voimaa. Jokaisella ihmisellä voi olla huonot hetkensä ja
vaiheensa, jolloin tarvitsee apua. On jo askel, kun myöntää kohdassaan,
etten pääse eteenpäin ilman 13 apua. Tarkoitushan ei ole olla aina