Pekka Ervastin elämänymmärrykselle perustuva vuorisaarnajohtoinen

työskentelemään tämän ihmisyysaatteen parissa Martan innostamana
ja opastamana.
Ennen juhlapäivää talossa oli monenlaista tohinaa; pihoja siistittiin,
paikkoja järjesteltiin ja tavaroita hankittiin. Lisäksi pienimuotoisia
esityksiä harjoiteltiin ja aseteltiin esille yhteisön 30-vuotisen
taipaleen ajalta, mm. Väinölän yhteisön veljespuu, lehtijuttuja, julisteita
näytelmästä, valokuvia ja Väinämöis-lehden vuosikertoja.
Ideana oli, että jokainen voisi toteuttaa omaa kekseliäisyyttään vapaasti.
Tiesimme myös, että jos ihmisiä tulisi, jokaisen läsnäoloa ja
työpanostakin tarvittaisiin.
Juhlapäivänä avajaisohjelman oli tarkoitus alkaa klo 13 ja sen
jälkeen lyhytkestoisia musiikki- ja runoesityksiä olisi aina tasatunnein
klo 17 asti. Kun varttia vaille yksi katsoin parkkipaikalle ja totesin
sinne saapuneen yhden lava-auton ja näin Sepon (Kuulavuori)
tähyilevän tielle päin, että minnekähän seuraavan mahdollisesti tulevan
auton ohjaisi, käännyin kannoillani ja ajattelin, että sitten juhlitaan
tällä porukalla, joka jo on paikalla. Hämmästykseni oli kuitenkin
suuri, kun tarpeelliset esivalmistelut tehtyäni saavuin uudelleen
paikalle ja ihmisjono kesäteatterimme katsomoon täyttyi tutuista ja
tuntemattomistakin kasvoista täyttäen sen, ei ihan äärilleen, mutta
ainakin jotenkin harvasti puolilleen. Olin unohtanut, että asuimme
Hämeessä. Täällä paikalle tullaan täsmälleen tai ehkä hieman myöhässä,
mutta tämä asiahan ei mitenkään liity sanontaan ‘hitaista
hämäläisistä’. He ovat ihastuttavia ihmisiä. Sitä paitsi olin iloinen,
että luonnonhaltiat soivat meille tänä kyseisenä päivänä niin kauniin
ilman näin sateisena kesänä. Ehkäpä nekin olivat mukana juhlissamme.
”Arvoisat juhlavieraat, hyvät ihmiset”, aloitti Riitta tervetuliaispuheensa,
”yhteisömme äitihahmo ja perustaja Martta Horjander on
aina ollut hyvin kannustava ihminen. Hänen mottonaan on aina ollut:
Etteenpäin elävän mieli.” Edellisenä päivänä Riitta oli käynyt
kysymässä Martalta, mitä hän mahdollisesti omasta puolestaan haluaisi
sanoa meidän juhlassamme, koska hän terveydentilansa takia
ei itse pystyisi olemaan läsnä. Martan tervehdys oli tämä ja se tuntuu
tällä hetkellä erittäin ajankohtaiselta: ”Tämä aika on sellaista, että
pitää olla joku ehdotus nuorille, jotka kaipaavat enemmän henkistä.
Nuoret ovat tyytymättömiä, jos ei ole mihin nojaisi. Rauhan asia
on ensiarvoisen tärkeä ja myös se, että ihminen kasvattaa itseään
rauhan maaksi.”
33