Pekka Ervastin elämänymmärrykselle perustuva vuorisaarnajohtoinen

koisella mahtavuudellaan arvovallan ja sananvallan saavuttanut jättipukki,
joka sanoi tietävänsä joulun olevan kyseessä. Miten hän tämän
tiesi, sitä ei sanonut, mutta muut vaikenivat, kun arvovalta puhui
ja enkelit alkoivat oikoa hymyhuulin siipiään. On se sitten ihanaa
päästä täältä kaapista pölyjä nieleksimästä edes kerran vuodessa
ja tekemään sitä omaa työtään; olemaan herkkä ja taivaallinen, sellainen
henkevä. Onhan se ihan toista pukkien ja tonttujen vouhotukset
paketteineen ja loputtomine punaisine pukuineen. Oi, joi, tulisi
jo se joulu.
Ja niin sitä sitten odotettiin, kunnes eräänä päivänä alkoi tapahtua.
Kaapin emäntä tempaisi kaapin auki, penkoi sitä äkäisesti mutisten,
vetäisi ulos kynttilälyhdyt ja paiskasi taas oven kiinni. Että
semmoista joulumieltä. Kaappilaiset katselivat toisiaan säikähtäneinä.
Oliko joulun saapumiseen tullut mutkia matkaan vai oliko kyseessä
taas se sama tuttu juttu, harmittava mutta niin tavallinen joulustressi?
Ja sitähän se vain oli, taas kerran. Eihän se nyt niin hirveää
ollut, pelkkää sananvoimaa enimmäkseen, mutta silti aika latistavaa.
‒ Huh, huh, oppisi nyt tuo emäntäkin sitä joulumieltä, supistiin
kaapissa ja kerrankin löytyi asia, josta kaikki olivat samaa mieltä.
– Sivistymätöntä on olla tuollainen, mutta ehkä se siitä rauhoittuu,
kun joulumieli pääsee kunnolla koskettamaan.
Ja taas jatkui odotus kaapissa. Jokaisella olivat kaikki aistit terästettyinä
havaitsemaan joulun saapumisasioita; onko piparkakun
tuoksua, entä lantun? Kuuluuko mistään joululauluja, rymiseekö
kuusi vihdoin sisään raikkaine metsän tuoksuineen? Olisiko vihdoin
aika?
Ja niinhän se saapuu vihdoin se kaivattu päivä, kun kaappi aukaistaan
ja laatikko kerrallaan nostetaan sieltä, ne joulujutut tietysti
vain. Pallot ja nauhat ja kaikenlaiset tilpehöörit kaivetaan esille ja
innokkaat kädet alkavat laittaa niitä kuuseen ja vähän joka paikkaan.
Eikä sille voi kukaan mitään, että joulumieli alkaa pyrkiä väkisinkin
esille, kun kuusi loistaa valmiina ja joulun väki on valloittanut pöydät.
Tontut, enkelit, porot ja possut, kaikki yhdessä sovussa, kukaan
ei katso toisiaan arvostellen, ei tunne ylemmyyttä, ei alemmuutta,
menneitä ei muistella eikä varsinkaan ikäviä toistella. Nyt on joulu,
rauha maassa ja sydämessä.
Ja me ihmiset, niin mekin saamme kerran vuodessa tuntea joulun
kosketuksen, jos vain annamme joulun 22 tulla.