Pekka Ervastin elämänymmärrykselle perustuva vuorisaarnajohtoinen

auhaa ja vapautta, minkälaiset taas pikemminkin aiheuttavat levottomuutta
ja ahdistavaa jälkimakua. Toisaalta aina oikeat teot eivät
tuota hurraahuutotunnelmaa. Pikemminkin voi tulla luopumisen tuskaa
ja kipristävää sieluntilaa, jos valitsee ns. vapaaehtoisen kärsimyksen
opettelun. Mutta periksiantamaton harjoittelija voi oppia
suunnistamaan kaukaa viisaasti ja näkemään seurauksia pitemmällä
aikavälillä. Itsekkäät valinnat ja pikahelpotuksen hakemiset voivat
hetken tuntua hyviltä ja hauskoilta, mutta lopulta tuottavat väsähdyksen
ja tylsyyden. Silloin ihminen on ollut lyhytnäköinen ja piittaamaton
pohdinnalle, mistä voimaa tulee.
Kaamosajan pitkinä, pimeinä päivinä ei toisaalta ole tavatonta,
että tajunnan valtaa harmaa masennus ja yhtäkaikkinen väsymys.
Mikään ei tunnu innostavan. Etsiikö silloin ilon ja lohdun pilkahduksia
aineen maailman puolelta. Jostain on saatava voimaa elää.
Toinen mahdollisuus reagoida on kaivata pääsemistä syvemmälle
henkeen. Väsymys kaikkeen voi jollekin tuoda myös tunnelman:
kunpa saisin kuolla kaikelle turhalle, en jaksa enää siihen suuntaan.
Kunpa löytäisin sisältä käsin uutta mielekkyyttä, niitä todellisia valon
säteitä, jotka saavat näkemään, missä tie menee ja miksi sillä
kannattaa yhä pyrkiä eteenpäin.
Siinä mielessä väsymystä ja voimattomuuden tunnetta olisi hyväkin
oppia pitämään ja kestämään itsessään. Ei tarvitse heti keinolla
millä hyvänsä pyrkiä siitä pois. Etsijät tietävät, että rikkaampi
hengen tajunta ei tule käskemällä tai vaatimalla, eikä ansiottakaan.
Anominen ja kaipaaminen ovat tärkeä osa sitä sisäistä prosessia; tietenkin
myös oikeassa asenteessa tehdyt veljeyden teot. Oleellista on
miettiä ja kiinnittää huomiota mielentilaansa. Onko se edes kutsuva
ja vastaanottavainen sille sisällölle, jota elämän puolelta mahdollisesti
olisi kohdalleni tulossa.
Kärsimättömyydellä ja hätiköidyillä itsensä huojentamisilla voi
katkoa sitä jännitettä, joka olisi tarpeellinen avaramman tajunnan tilan
saavuttamiselle. Sanotaan, että ihmisen olisi opittava kantamaan.
Opettajat ovat myös näyttäneet esimerkkiä siitä, kuinka hankalia
ja ei aina niin mukavan tuntuisia olotiloja voi oppia käsittelemään
ja kypsyttelemään sisikuntansa hiljaisuudessa, ei purkamaan
niitä heti pois. Silloin, kun olo on oikein kurja ja harmaa, ei silti
useinkaan osaa ajatella, että tässä olisi mitään hyödyllistä tai hyvää
sen enempää itselle kuin muillekaan. Martan opetuksista muistuu
mieleen, että juuri silloin elämä saattaakin 47 meitä käyttää. Miksei sii-