Näytä/Avaa - Aaltodoc - Aalto-yliopisto

3.2.5 Toiminta
60­luvulla tutkijat tekivät tasavirtapolarisaatiokokeita rotan aivokuorelle asetettavien
elektrodien avulla. Bildman et al (1963) havaitsivat, että positiivisen elektrodin aiheutta­
ma polarisaatio lisäsi aivokuoren neuronien normaalia aktiivisuutta. Negatiivinen polari­
saatio vähensi näiden neuronien spontaanista aktiivisuutta (Bildman et al 1964).
M.A. Nitsche ja W. Paulus (2000) tutkivat vuosituhannen vaihteessa millaisia muutoksia
tDCS aiheuttaa ihmisen motorisen aivokuoren herkkyyteen. Tutkimuksessa käytettiin
apuna transkraniaalista magneettistimulaatiota (TMS) määrittämään tarkat alueet motori­
selta aivokuorelta. Tuloksia luettiin motorisesta herätepotentiaalista (MEP), joka mitat­
tiin kohde lihakseen asennettujen elektrodien avulla. Vertailuarvona herätepotentiaaleihin
käytettiin arvoa 1 mV. tDCS:n stimuloiva elektrodi asetettiin vasemman hemisfäärin mo­
torisen aivokuoren alueelle, joka hallitsi oikean kämmenen pikkusormen lihasta (engl.
abductor digiti minimi, ADM). Referenssielektrodi sijoitettiin otsaan vartalon vastakkai­
selle puolelle silmäkuopan yläpuolelle (engl. contralateral orbita). Huomattiin, että sa­
mat polarisaatiot motorisella aivokuorella vaikuttivat ihmisiin samalla lailla kuin 60­lu­
vulla tehdyt tutkimukset olivat vaikuttaneet eläimiin. Anodinen stimulaatio lisäsi motori­
sen aivokuoren herkkyyttä ja katodinen stimulaatio vähensi sitä, kuva 13. Tuloksista näh­
tiin myös, että stimulaatiosta aiheutuneiden jälkivaikutusten kestävyys oli riippuvainen
stimulaatiossa käytetystä virransuuruudesta ja stimulaation kestosta, kuva 14. Mitä suu­
rempia olivat käytetty virta ja stimulaation kesto, sitä voimakkaammat olivat jälkivaiku­
tukset. (Nitsche & Paulus 2000) tDCS voi aiheuttaa jopa tunnin kestävän jälkivaikutuk­
sen (Nitsche & Paulus 2001).
29