Lataa tulostettava versio, 2238 kt - Evira

K O L U M N I
Raaka-aineet laadun perusta
Kaupasta ja ravintolassa ostamamme ruoan laatu
ratkeaa pitkälti jo elintarvikeketjun alkupäässä eli
maatilalla. Raaka-aineiden on oltava erinomaisia,
jotta myös lopputuotteen laatu olisi huipputasoa.
Se kaikki muu, mikä tapahtuu elintarvikeketjun eri vaiheissa,
ei voi korjata raaka-aineen mahdollisia laatuongelmia.
***
Politiikalla, lainsäädännöllä ja erilaisilla ohjeilla, direktiiveillä
ja määräyksillä voidaan kehittää laatua ja varmistaa riittävä
laatutaso niin maataloustuotannossa kuin ruokaketjun muissa
vaiheissa. Sama pätee elintarvikkeiden turvallisuuteen.
Korostaisin sanaa ”riittävä” niin laadun kuin turvallisuuden
suhteen. Ajoittain olisikin hyvä tarkemmin pohtia esimerkiksi
kustannus-hyötyanalyysin, taloudellisen kannattavuuden ja
todellisen kysynnän kautta, mihin laatutasoon pyrimme.
Kannattaisi välillä kysyä, paljonko ja millä tavoin kotimai-
44
JUKKA KOLA maatalouspolitiikan professori, Helsingin yliopisto
Gary Wornell
nen tuote on laadukkaampi tai parempi kuin ulkomainen
(tai päinvastoin), paljonko ja millä tavoin luomuruoka on
laadukkaampaa tai parempaa kuin tavanomainen ruoka (tai
päinvastoin), mikä on salmonellanollatoleranssin taloudellinen
kannattavuus (tuottajalle ja kuluttajalle), pitääkö kaiken maidon
olla ehdotonta E+-luokkaa, tai kuinka tarkat hygienia- yms.
direktiivit tarvitaan pienimuotoiselle elintarvikejalostukselle
esimerkiksi maatiloilla. Vastaavia kysymyksiä ja asioita on
paljon muitakin.
Eikä riitä, että vain näitä kyselemme. Asiat pitää myös kunnolla
tutkia. Peräänkuuluttaisinkin enemmän taloustieteellistä,
markkina- ja kuluttaja- sekä yrittäjälähtöistä tutkimusta.
***
Elintarvikkeiden ja elintarvikeketjun tutkimuksessa pitäisi vahvemmin
lisätä terveystaloustieteellistä (health economics) lähestymistapaa,
esimerkiksi niin turvallisuuskriteerien kuin vaikkapa
ravitsemuksellisten asioiden suhteen. Toinen vastaavanlainen
akuutti aluevaltaustarve on elintarviketurvallisuusekonomiassa
(economics of food safety).
Näillä aloilla olisi hyvä olla professuurit ja/tai kattavat
tutkimusohjelmat Suomen Akatemiassa, tai vähintään alan
ministeriöissä, kunhan niissä uusi tilaaja-tuottaja -järjestelmä
pääsee käyntiin.
Samoin politiikan ja sen keinojen tehokkuuden ja vaikuttavuuden
tutkimusta tulisi lisätä ja kohdentaa tarkemmin.
Maatalouspolitiikalla on hyvin laajat vaikutukset meihin kaikkiin,
tuottajista kuluttajiin, agribisneksestä ympäristöasioihin,
veronmaksajista maaseudun kehittäjiin ja maakunnista maailmanmarkkinoille.
Siksi tutkimuskysymysten ja lähestymistapojen tulee olla
monitieteisiä, jotta ymmärtäisimme paremmin ja kattavammin
politiikan vaikutukset ja kustannustehokkuuden, ja jotta osaisimme
tehdä parempaa politiikkaa tulevaisuudessa.
***
Tässä kohdin monikin lienee loihe lausumahan, että hyvinkös
on kehittynyt ja parantunut Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka
(CAP) runsaan 50 olemassaolovuotensa aikana.
Suomi siitä on vasta reilun vuosikymmenen saanut nauttia.
Esimerkiksi maataloudessa ja maatalouspolitiikassa pääperiaatteena
tulee olla, että maatalousyritykset ja -yrittäjät
itse omista lähtökohdistaan käsin ratkaisevat sen, mitä, miten
paljon, miten ja missä tuottavat. Politiikan tulee tähän tarjota
sopiva toimintaympäristö ja -edellytykset. Politiikan tehtävä ei
ole määrätä ja kahlita, vaan jättää päätöksenteko yrittäjille. Kannustimet
ja sanktiot on oltava oikeassa suhteessa, myös mm.
ruoan laatu- ja turvallisuuskriteerien ja -vaatimusten osalta.
Kun maataloudelta vaaditaan – ihan oikein – kustannuste-