1 SISÄLLYSLUETTELO LYHENTEET JA SELITYKSET ...

kattavasti edes selvittää. Myös alempien virkamiesten ja paikallisten vaikuttajien yleinentietoisuus tuhosuunnitelmasta ja ideologinen sitoutuminen siihen on epäselvää. Ilmeisesti tilannevaihteli eri puolilla Ruandaa.Kun laajamittainen väkivalta tutseja ja maltillisia hutuja vastaan alkoi huhtikuussa 1994, seuraavatkansanmurhan edellytykset olivat olemassa:- monet hutut kytkivät RPF:n tutsien hallintoon ennen vuotta 1959 ja pelkäsivät RPF:n voitonjohtavan hutujen uuteen alistamiseen- osa vallanpitäjistä käytti tietoisesti tätä pelkoa hyväkseen samaistaakseen ihmisten mielissäRPF:n, tutsien ylivallan ja tutsit etnisenä ryhmänä- tutsien vastaista propagandaa oli järjestelmällisesti levitetty sanomalehdistön ja radion kautta- radikaaleilla hutuilla oli valmiina seikkaperäiset suunnitelmat sekä poliittisten vastustajiensa ettäkoko etnisen tutsiryhmän tuhoamiseksi- johtuen Ruandan pienestä koosta, tiheästä asutuksesta sekä hyvin organisoidusta byrokratiasta,kansanmurhatoimet pystyttiin panemaan täytäntöön nopeasti ja tehokkaasti- hierarkkinen yhdyskuntarakenne ja kansan kurinalaisuus johti siihen, että ylhäältä johdettukansanmurha pystyttiin toteuttamaan myös sellaisilla alueilla, joilla ei ollut havaittavissa tutseihinkohdistuvaa vihaa tai halua kohdella heitä väkivaltaisesti.262. JOUKKOTUHONTA RIKOSTUNNUSMERKISTÖSSÄ JA RUANDASSA VUONNA 19942.1 Säädöstausta ja rikoksen tunnusmerkistöRikoslain 13 luvun 4 §:n (Laki 987/1974) mukaan joka tarkoittaen kokonaan tai osittain ryhmänähävittää määrättyä rotua, kansallista tai etnistä alkuperää olevan tai uskonnollisen ryhmän, surmaaryhmän jäseniä tai aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä vammoja, huonontaaryhmän elinehtoja, ryhtyy toimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän piirissä tai pakolla siirtäälapsia ryhmästä toiseen, on tuomittava joukkotuhonnasta kuritushuoneeseen vähintään neljäksivuodeksi tai elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.Tuomitsemishetkellä voimassa olevassa rikoslaissa joukkotuhontarikoksesta säädetään 11 luvun 1§:ssä (Laki 212/2008). Kuten jäljempänä selostetaan, asiassa sovelletaan tekohetkellä voimassaolluttalakia, koska uusi laki ei vastaajan kannalta johtaisi lievempään lopputulokseen.Joukkotuhontarikoksen ja muiden vuonna 1974 säädettyjen rangaistussäännösten taustalla olieräiden Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten määräykset, joiden mukaan sopimuksissatarkoitetut kielletyt teot on tehokkaasti ehkäistävä valtionsisäisillä säädöksillä. Sopimustenmukaan niissä määrättyihin rikoksiin syyllistyneet henkilöt on sopimusvaltioissa tuomittava rangaistukseenrikoksen tekopaikasta riippumatta, ellei sopimusvaltio luovuta rikoksentekijää toiseenvaltioon oikeudenkäyntiä varten. Keskeisenä tavoitteena kysymyksessä olleissa sopimuksissa olioikeussuojan antaminen tietylle syrjitylle ryhmälle kollektiivina. Toisin sanoen erotukseksi yksilönsuojaamiseen tähtäävistä kansallisista rangaistussäännöksistä, kansainvälisiin rikoksiin sisältyytunnusmerkistötekijänä teon kohteen kuuluminen jollakin tavalla syrjittyyn ryhmään (esim.HE 241/1973 vp s. 1-2 ).Tarkemmin joukkotuhontarikoksen kriminalisointi perustuu Yhdistyneiden kansakuntien 9. päivänäjoulukuuta 1948 hyväksymään yleissopimukseen joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksija rankaisemiseksi (SopS 5/1960, jälj. YK:n joukkotuhontasopimus). Joukkotuhonnankriminalisoinnin tavoitteena oli suojella tietyn ryhmän oikeutta olemassaoloon. Yleissopimus sinänsäoli saatettu voimaan Suomessa jo 13.11.1959 annetulla lailla (Laki 557/59), mutta vastavuonna 1974 (Laki 987/1974) Suomen rikoslakiin lisättiin rangaistussäännös ( RL 13: 4 §:n 1 ja 2momentti), jota sopimuksen katsottiin edellyttävän.