Muinaistutkija 12009painoon.indd - Suomen arkeologinen seura ry.

kulttuurin jäännöksiä) ei lueta lain suojaamiksimuinaisjäännöksiksi.Kulttuuriperintö yksittäisellä suojelualueellaEdellä todettiin, että suojelualueet ovatmuodostuneet sellaisille alueille, joilla on jolähtökohtaisesti ollut vähän ihmistoimintaa.Sen lisäksi yksittäisen alueen rajat onyleensä vedetty siten, että paikallisesti kulttuuriperinnölleotollisimmat alueet rajautuvatulkopuolelle. Jos suojelualue rajautuujärviin tai muihin vesistöihin, yleensärajat on vedetty siten, että mahdollisimmanluonnonmukaisena säilyneet alueet, kutensuoperäiset tai muuten vaikeakulkuisetrannat sijaitsevat suojelualueella. Helppokulkuisetja leiriytymiskelpoiset osat ovatsitä vastoin joko yksityismaata tai metsätalouskäytössä.Siinä toimii sama maankäytönhistoriakulku kuin edellä, muttapienemmässä mittakaavassa. Tietynlaisiaalueita on käytetty kauan ihmistoimintaan,kun taas toiset ovat jääneet niiden ulkopuolelle,ainakin siten, että niiltä ei löydy kiinteitärakenteita.Tässä kohtaa lienee myös paikallaanpohtia nykyisen asutuksen ja muunihmistoiminnan suhdetta historialliseenja esihistorialliseen toimintaan. Ihmistensaapuessa valtaamattoman erämaajärvenrannalle tukeutuvat he tiettyyn paikkaan,joka valikoituu pääosin maastonpiirteidensäperusteella. Ensin saapuneet valitsevatparhaan paikan, myöhemmin saapuvat valitsevatpaikkansa saapumisjärjestyksessä.Jos jokin kohde hylätään jossain vaiheessa,voi olettaa, että alueellisen asutuksen säilyessäkyseinen paikka asutetaan uudestaan,mikäli kriteerit paikan valinnasta säilyvätsamana.Tunnetussa kuvauksessa Kitkan lapinkylänvuosikierrosta kerrotaan millaisiapaikkoja 1600-luvun pyytäjä-keräilijät valitsivatasumiseen ja muuhun toimintaan(Ervasti & Vasari 1978: 23–26; kritiikkiäCarpelan 2003: 71–72 sekä Hiltunen 2006:44–46). Kyseiset kriteerit (esimerkiksi niitytja hyvät kalastuspaikat) sopivat hyvinmyös myöhemmille talonpojille, jotenuseista vanhemmista asuinpaikoista on hyvinkintodennäköisesti tullut historiallisenajan talonpoikaisasutuksen asuinpaikkoja,mistä taas on enää lyhyt hyppäys moderniinasutukseen. Siten asutustoiminnallevoidaan vetää pitkät perinteet, ja monenkiinteän asuinpaikan voikin olettaa sijaitsevanyhä mökin rannassa, talonpoikaistilantontilla, tai jossain muualla nykyisen asutuksenalla. Poikkeuksen sellaiseen maankäyttööntuovat elinkeinomuutokset, joissaesimerkiksi metsänkäyttö (savotat, tervanpoltto)ohjaa ihmistoimintaa alueille, joillapyynti- tai niittykulttuuritoimintaa ei juuriole harjoitettu.Suojelualueiden kannalta edellä selostettutarkoittaa sitä, että jos alueen rajoillaon vanhaa asutusta, on todennäköistä, ettäihmistoimintaa on aikaisemminkin harjoitettujuuri näillä alueilla. Kun luonnonsuojelualuettaon myöhemmin muodostettu,ovat vanhat omistajat saaneet pitää mökkinsäja rantaniittynsä (ja siten mahdollisenesihistoriasta periytyvän asuinpaikan).Myös suojelualueen muodostaja on olluttyytyväinen saadessaan alueelle ”kirveenkoskematonta”luontoa eikä ihmistoiminnantahraamaa maata.Käytännön kokemuksia kulttuuriperintöinventoinneistaLuonnonsuojelualueiden menneisyydenselvittäminen eroaa jonkin verran perinteisestäarkeologisesta inventoinnista. Suurineroavaisuus tulee itse tutkimuskysymyksestä.Tarkoituksena ei ole löytää muinaismuistolainmäärittämiä kohteita, eikä edestiettyyn aikaan tai kontekstiin liittyviä kohteita.Periaatteellisena tarkoituksena on sensijaan selvittää tarkoin rajatulta alueeltalöytyvät kaikki ihmistoiminnan jäännökset,iästä tai kontekstista riippumatta. Seon kuitenkin varsin lavea määritelmä, jotenkäytännön tasolla pyrkimykseksi on muodostunutkartoittaa suojelualueen perustamistavanhemmat merkit ihmistoiminnasta.Tutkimuksen tilaajan ja rahoittajantarkoituksena on siis saada selville, mitä24