<strong>Muinaistutkija</strong> 1/2009Keskustelua teoriastaMitä tekemistä eläinosteologialla on arkeologisen tutkimuksenkanssa?Anna-Kaisa PuputtiKirjoitukseni on samalla sekä teoreettinenkeskustelunavaus että kuvaus erään jatkoopiskelijanoppimisprosessista väitöskirjatutkimuksenaikana. Se tarkoittaa sitä, ettäolen itse syyllistynyt useimpiin kirjoituksessakritisoimiini eläinosteologisen tutkimuksenongelmakohtiin, mutta myös sitä,että olen joutunut vakavasti pohtimaantekemäni tutkimuksen relevanssia arkeologisentutkimuksen piirissä. Aion kritisoidaeläinosteologian metodi- ja talouspainotteistatutkimustraditiota ja väitän, että tällainenperinteinen eläinosteologia kertooenemmän nykytutkijoiden ja -tieteen kulttuuristakuin menneisyyden ihmisistä jaheidän kulttuuristaan. Tutkimustraditionpainolastin karistaminen ja eläinosteologisentutkimuksen tavoitteiden uudelleenmäärittelysen sijaan toisi eläinosteologisentutkimuksen luontevaksi osaksi muuta arkeologistatutkimusta ja avaisi uusia näkökulmiaihmisten ja eläinten vuorovaikutukseenmenneisyydessä.Eläinosteologinen tutkimus on edelleenvarsin prosessualistinen tutkimuksenkenttä, jossa jylläävät tieteelliset metoditja rationaaliset tulkinnat, joskin asiat ovatpikkuhiljaa muuttumassa sekä suomalaisessaettä kansainvälisessä eläinosteologiassa.Eläinosteologia on oma tieteenalansa,jolla on oma vakiintunut terminologiansa,tutkimusmetodivalikoimansa ja tapansakäsitellä arkeologisia eläinluuaineistoja. Sejohtuu osittain eläinosteologian taustasta,sillä eläinosteologia oli pitkään lähinnä biologisenkoulutuksen saaneiden asiantuntijoidenalaa ja vieläkin eläinosteologi tarvitseekoko joukon sellaista biologista tietoa,joka ei välttämättä muutoin kuulu arkeologinkoulutukseen. Valitettavan useinse kuitenkin on johtanut siihen, että eläinosteologinentutkimus ja muu <strong>arkeologinen</strong>tutkimus eivät juurikaan kohtaa, vaaneläinosteologinen tutkimus jää luetteloksieläinlajeista, luihin vaikuttaneista tafonomisistaprosesseista ja eläinten ja niidenluiden fyysisistä ominaisuuksista. Eläinosteologiselletutkimukselle on valitettavantyypillistä se, että selvitetään aineistostakaikki mahdolliset tai kaikki eläinosteologisentutkimuksen perinteeseen kuuluvatseikat miettimättä sitä, ovatko ne mielekkäitätutkimuskysymyksen kannalta. Useinmyös lähdetään liikkeelle siitä, että jotakinmetodia voidaan käyttää luuaineistoon sensijaan että mietittäisiin mitä metodin soveltaminenkertoo menneisyyden ihmisistä.Arkeologia on kuitenkin tiede, joka materiaalisenkulttuurin kautta tutkii ihmistä jaihmisen kulttuuria. Näin ollen perinteineneläinosteologia hädin tuskin on arkeologiaa;se kertoo valtavan määrän yksityiskohtiamenneisyyden eläimistä kertomattajuuri mitään menneisyyden ihmisten kulttuuristaja yhteiskunnasta.Silloin kuin eläinosteologinen tutkimuskertoo jotakin ihmisen kulttuurista,se kertoo tavallisesti taloudesta; siitä, mitäeläimiä hoidettiin tai metsästettiin, miteneläimiä tai niiden osia kaupattiin ja kuinkaniitä käytettiin raaka-aineina. Lähestymistapahanon sinänsä varsin järkevä ottaaeläinluulöytöihin, sillä useimmiten eläintenluut ovat ruuanjätteitä ja teurasjätteitä, jaepäilemättä useiden eläinten lihaa on syö-36
ty, nahkoja hyödynnetty ja kenties kaupattukin.Eläinten luut ovat suoria todisteitakaupankäynnistä, elinkeinoista ja taloudesta,ja näin ollen on perusteltua tutkia näitäseikkoja arkeologisen eläinluumateriaalinpohjalta.Toisaalta lähestymistapa on myöshyvin problemaattinen, sillä se redusoimenneisyydessä tapahtuneen ihmisten jaeläinten vuorovaikutuksen ainoastaan rationaaliseksitaloudeksi ja elinkeinoiksi, janäin ollen heijastaa lähinnä modernia länsimaistakäsitystä ihmisen ja luontokappaleidenvälisestä suhteesta sekä prosessualististaarkeologisen ajattelun perinnettä.Länsimaisessa tieteellisessä, taloudellisessaja poliittisessa diskurssissahan eläimet jaluonto ylipäätään käsitetään tyypillisestimykiksi luontokappaleiksi, ihmisen hallitsemiksija ihmisen hallintaan jumalallisestitarkoitetuiksi sekä taloudellisen hyödyntavoittelussa käytettäviksi objekteiksi. Sentyyppisiä käsityksiä on kristillisessä maailmankuvassa,jossa Jumala loi eläimet jakasvit ihmisen hallittaviksi; ne näkyvät löytöretkienajan vimmassa löytää uusia maailmoja,joiden luonnonresursseja voi käyttääeurooppalaisten valtioiden taloudelliseksihyödyksi; niitä edustaa valistusajan rationaalinenajattelu ja kiinnostus eläinten jakasvien jalostusta ja sadon parantamistakohtaan, ja ne ovat läsnä myös modernissaluonnontieteessä, jossa tieteellisesti luokitelluteläimet, kasvit ja muut eliöt ovat ihmisentutkimuksen ja suojelun kohteina.On kuitenkin selvää, että eläintenredusointi mykiksi objekteiksi ja elinkeinonharjoittamisenvälineiksi kertoo enemmänmeistä itsestämme kuin menneisyydenihmisistä ja heidän kulttuuristaan.Antropologisen ja kulttuurihistoriallisentutkimuksen perusteella tiedämme, ettämenneisyyden ihmisillä on ollut erilaisiakulttuurisidonnaisia käsityksiä ihmistenja eläinten välisen vuorovaikutuksenluonteesta, ihmisten ja eläinten paikastamaailmanjärjestyksessä, ihmisten ja eläintenja eri eläinten välisistä rajoista sekä erieläinlajeista ja -yksilöistä. Antropologinenteoreettinen keskustelu ja etnografiset esimerkitsiis liikkuvat usein aivan eri tasollakuin arkeologiset ja eläinosteologiset tulkinnat.Eläimillä on ihmisten maailmankuvassaja ajatuksissa usein keskeinen rooli.Eläimiä esiintyy myyteissä ja tarinoissa,ne liittyvät uskonnolliseen symboliikkaan,eläintarinoilla luodaan kulttuurisia mallejaja stereotypioita. Eläimiin liitetyt arvot,käsitykset ja kiellot ovat osaltaan mukanaluomassa ihmisten välisiä yhteyksiä ja rajojaja valtasuhteita.Klassinen esimerkki länsimaisestapoikkeavasta tavasta ajatella ihmisiä ja eläimiäovat Pohjois-Amerikan intiaanit ja heidänkäsityksensä eläimistä ja metsästyksenluonteesta (kts. Brightman 1993). Metsästyson useiden intiaanikulttuurien piirissä käsitettyihmisen ja metsästettävän eläimenväliseksi vuorovaikutteiseksi tapahtumaksi,jossa metsästäjä ja hänen yhteisönsätoiminnallaan osoittavat kunnioittavansaeläimiä ja suorittavat metsästyksen asiaankuuluvallatavalla ja jossa eläin vuorostaanantautuu metsästettäväksi havaittuaan ihmistentoimivan sopivalla tavalla. Lieneeselvää, että sellaisessa tapauksessa ihmisenja eläimen välistä vuorovaikutusta ei voidakuvata ainoastaan talouden ja elinkeinojentermein, vaikka eläimen lihan lopulta päätyykinsyötäväksi ja nahka ehkä myytäväksi,vaan metsästystapahtumassa on mukanakoko maailmankuva ja käsitys siitä, mitäihmiset ja eläimet merkitsevät toisilleen jamiten ihmiset ja eläimet vuorovaikuttavatja kommunikoivat. Jos arkeologi käsitteleesellaisesta toiminnasta jääneitä materiaalisiajäännöksiä, esimerkiksi eläinten luita jametsästysvälineitä, ainoastaan taloudestakertovana aineistona, on aivan selvää, ettämenneisyydestä muodostuu vääristynytkuva.Myöskään meillä länsimaisen kulttuurinedustajilla itsellämme ei kuitenkaanole mitenkään täydellisen rationaalista käsitystäluonnosta ja eläimistä. Emme siisitse asiassa voi soveltaa arkeologisessa tutkimuksessavallalla olevaa eläinkäsitystäedes omaan tämänhetkiseen kulttuuriimmeja arkiajatteluumme, joten sen käyttäminenmenneisyyttä tulkittaessa on erittäin37