13.07.2015 Views

Muinaistutkija 12009painoon.indd - Suomen arkeologinen seura ry.

Muinaistutkija 12009painoon.indd - Suomen arkeologinen seura ry.

Muinaistutkija 12009painoon.indd - Suomen arkeologinen seura ry.

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

edustavat seteliselkärankaiset, äkkinäisempialkaa helposti tavoitella misantropin leimakirvestä.Muuten teos on keskeisiltä osiltaansujuvasti ja kiinnostavasti kirjoitettu, jaomakohtaiset kenttätyökokemukset lomittuvatluontevasti osaksi kulloinkin käsiteltävääaihetta. Lisäksi kirjaa on toimitettuhyvin, sillä postimiehestä poiketen kirjassakäsiteltävä geologinen aineisto ”soittaa”(s. 123) vain kerran. Epäonnistuneita sanavalintojaja vertauskuvia on muutama,esimerkiksi Antarktista kymmenen kertaapienempi Grönlannin jäätikkö (s. 36),ja sedimentteihin sekä sedimenttikiviinsitoutuneen 66 miljoonan gigatonnin hiilimassanrinnastaminen 333 miljoonaan VWTouareg -maasturiin. Teoksen niukka, muttahavainnollinen kuvitus sisältää erilaisiapiirroksia ja graafeja, valokuva löytyy ainoastaansen kannesta. Kuvitus ei kärsi ”kotikutoisuudesta”– graafikkona on toiminut16-vuotias Sampo Lunkka – vaan tukee jahavainnollistaa kulloinkin käsiteltävää aihepiiriä.<strong>Suomen</strong> arkeologian tulevaisuudenmäärittävään ja kaikkia askarruttavaansuureen kysymykseen, ”Onko ilmastonmuutosihmisen aiheuttamaa?”, Lunkkavastaa teoksen epilogissa toteamalla viisaanvarovaisesti, että ihmisellä on siihenosuutensa, mutta osallisuuden määrää onhyvin vaikea arvioida. Yhteiskuntavastuullisenleiviskänsä tekijä kantaa samassa yhtedessä myllyttämällä muutamalla prosenttiluvullaeriasteisia uhkakuvia maapallontulevan lämpenemisen aiheuttamista sukupuuttoaalloista– vain 4 °C lisää ja 20–50%nykyisistä eliölajeista tuhoutuu. Niinpä ihmislajinosa tulevaisuudessa riippuu, kutenmenneisyydessäkin, sen sopeutumiskyvystäilmastomuutokseen. Ulkoisten pakotteidenjohdosta muutos on väistämätön, muttamillainen?Kauhuskenaariossa maapallon ilmastopalaa tulevaisuudessa liitukaudelle(142–65 Ma), jolloin lämpötila päiväntasaajallaoli muutaman asteen korkeampi, muttapolaarisilla alueilla ilmasto saattoi ollauseita kymmeniä asteita nykyistä lämpimämpi.Paremmin hirmuliskojen valtakautenatunnetun ajan ilman hiilidioksidipitoisuuttakoskeva arvio on 1000–2500 ppm,siinä missä meille tutummat alle 400 ppm:narvot on saavutettu viimeisen 25 vuosimiljoonanaikana. Alimmillaan hiilidioksidinmäärä kävi Himalajan vuorijonomuodostuksenkiihdyttämänä noin 190 ppm:n tasolla,mutta erilaiset takaisinkytkentämekanismitestivät sen nollautumisen.Eräs mekanismeista on geologisessakierrossa hautautuneiden orgaanisten ainestenhapettuminen, jota fossiilisten polttoaineidenkäyttö väljästi tulkiten myösedustaa. Voisiko kyseessä siis sittenkin olla”ihmistoiminnan pelastava hiilidioksidilisäys”(s. 161), sillä viimeiset 25 miljoonaavuotta CO 2:n määrä on ollut ilmakehässäJulkaisulupa: Rick Mc Kee/ The Augusta Chronicle55

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!