arseeni järvisedimenteissä - arkisto.gsf.fi - Geologian tutkimuskeskus
arseeni järvisedimenteissä - arkisto.gsf.fi - Geologian tutkimuskeskus
arseeni järvisedimenteissä - arkisto.gsf.fi - Geologian tutkimuskeskus
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Kirsti Loukola-Ruskeeniemi ja Pertti Lahermo<br />
Kirja koostuu 14 artikkelista, joissa on kirjoittajina<br />
tutkijoita eri tutkimuslaitoksista, virastoista ja<br />
korkeakouluista. Ensimmäisessä artikkelissa Hanna<br />
Kahelin ja Eeva Kallio selostavat, miten <strong>arseeni</strong>pitoisuus<br />
määritetään geologisista näytteistä<br />
ja ympäristön seurantaan sekä pilaantumisen arviointiin<br />
käytettävistä kivi-, maa-, vesi- ja eloperäisistä<br />
näytteistä. Vesien <strong>arseeni</strong>pitoisuuden määritysmenetelmät<br />
ovat huomattavasti parantuneet viimeisten<br />
viidentoista vuoden aikana, mikä on mahdollistanut<br />
talousveden <strong>arseeni</strong>pitoisuuden seurannan<br />
nykyisten suosituspitoisuuksien edellyttämällä<br />
tarkkuudella. Arseenipitoisuuden kemiallinen analysointi<br />
on kuitenkin edelleen vaativa tehtävä, eivätkä<br />
kaikki laboratoriot vielä kykene analysoimaan<br />
<strong>arseeni</strong>pitoisuuksia rutiininomaisesti. Tutkimustuloksia<br />
arvioitaessa kannattaakin kiinnittää<br />
huomiota siihen, miten ja missä <strong>arseeni</strong>pitoisuus on<br />
määritetty.<br />
Suomen kallioperän kivilajeista vain 1–2% sisältää<br />
<strong>arseeni</strong>a yli 10 mg/kg (maaperän kunnostusvaatimuksille<br />
asetettu <strong>arseeni</strong>n ohjearvo on<br />
10 mg/kg). Pasi Eilu ja Raimo Lahtinen osoittavat<br />
kallioperän <strong>arseeni</strong>a käsittelevässä kirjoituksessaan,<br />
että Suomessa on monia sellaisia geologisia<br />
vyöhykkeitä, jotka sisältävät runsaasti <strong>arseeni</strong>a.<br />
Malmiesiintymien ja malmiaiheiden ympäristössä<br />
<strong>arseeni</strong>pitoisuus voi olla jopa tuhatkertainen<br />
ympäröivään kallioperään verrattuna. Erityisesti<br />
kultamalmien ja kulta-aiheiden ympäristön kallioperässä<br />
voi olla tavallista runsaammin <strong>arseeni</strong>a.<br />
Yleisin <strong>arseeni</strong>mineraali on <strong>arseeni</strong>kiisu. Muualla<br />
maailmassa myös rikkikiisu on yleinen <strong>arseeni</strong>n<br />
lähde. Laajin runsaasti <strong>arseeni</strong>a sisältävä alue Suomessa<br />
on Tampereen–Hämeenlinnan seudulla. Samalla<br />
alueella sijaitsee myös useita kultamalmiaiheita.<br />
Kultaesiintymiä on kuitenkin myös Tampereen<br />
pohjoispuolella alueella, jossa moreeni ei sisällä<br />
tavallista enemmän <strong>arseeni</strong>a. Mikäli <strong>arseeni</strong>kiisu<br />
esiintyy kallioperän kvartsijuonissa, se pysyy<br />
pääosin rapautumattomana, eikä <strong>arseeni</strong>a pääse<br />
liukenemaan pohjaveteen. Toisinaan <strong>arseeni</strong>kiisua<br />
kuitenkin esiintyy hyvin vettä johtavissa kallioperän<br />
ruhjevyöhykkeissä. Tällöin <strong>arseeni</strong>a vapautuu<br />
rakopintojen mineraaleista veteen.<br />
Timo Tarvaisen maaperän <strong>arseeni</strong>pitoisuutta<br />
8<br />
Tiivistelmä kirjan artikkeleista<br />
käsittelevässä kirjoituksessa todetaan, että jääkausien<br />
aikana muodostuneessa moreenissa Suomessa<br />
on <strong>arseeni</strong>a paikoin yli 4 mg/kg. Moreenin<br />
kemiallinen koostumus heijastaa alla olevan kallioperän<br />
koostumusta siten, että moreenin koostumukseen<br />
vaikuttavat suhteellisesti eniten helposti<br />
rapautuvat kivet, kuten emäksiset runsaasti tummia<br />
mineraaleja (am<strong>fi</strong>boleja ja pyrokseneja) sisältävät<br />
kivet, tavallista enemmän hiiltä ja rikkiä sisältävät<br />
hienojakoiset sedimenttikivet (mustaliuskeet)<br />
sekä kalkkikivet. Näitä on kuitenkin kallioperässä<br />
vähemmän kuin vaikeasti rapautuvia vaaleita mineraaleja<br />
(kvartsi ja maasälvät).<br />
Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikoiden savivaltaisilla<br />
mailla <strong>arseeni</strong>a ja raskasmetalleja on<br />
enemmän kuin karuilla moreenialueilla, jotka ovat<br />
yleisiä muualla Suomessa. Savikot ovat kerrostuneet<br />
entiseen merenpohjaan. Ilmastoltaan suotuisalla<br />
Litorinakaudella noin 5000–7000 vuotta sitten<br />
Itämeri oli nykyistä laajempi. Merenpohjan<br />
sedimentteihin kertyi rikkiä, raskasmetalleja ja <strong>arseeni</strong>a.<br />
Sedimentti toimi jo tuolloin haitallisten aineiden<br />
kerääjänä eli nieluna, ja niitä poistui tällä<br />
tavalla luonnon kiertokulusta. Kun meriveden pinta<br />
laski, merenpohjan kerrostumat muodostivat rannikoille<br />
laajoja tasaisia savimaita. Pohjanmaan rannikolla<br />
nämä sul<strong>fi</strong>deja, sulfaatteja, alumiinia ja monia<br />
raskasmetalleja tavallista runsaammin sisältävät<br />
entiset merenpohjan savet ovat aiheuttaneet<br />
joki- ja purovesien happamoitumista (Palko 1994).<br />
Suomen peltojen pintamaassa on <strong>arseeni</strong>a keskimäärin<br />
0,5–2,4 mg/kg hienorakeisen aineksen<br />
määrän mukaan. Savesvaltaisissa peltomaissa on<br />
enemmän <strong>arseeni</strong>a kuin karkearakeisissa silttivaltaisissa<br />
pohjasedimenteissä. Kuitenkaan suurin osa<br />
peltomaiden <strong>arseeni</strong>sta ei kulkeudu ekosysteemiin,<br />
kuten viljaan ja perunoihin, koska <strong>arseeni</strong> ei ole<br />
biosaatavassa muodossa.<br />
Kimmo Virtasen mukaan Pohjois-Pohjanmaan<br />
soiden turvekerrostumien keskimääräinen <strong>arseeni</strong>pitoisuus<br />
on 2,9 mg/kg. Kallioperän koostumus<br />
vaikuttaa turvekerrostumien kemialliseen koostumukseen<br />
siten, että pienimmät turpeiden <strong>arseeni</strong>pitoisuudet<br />
ovat graniitti- ja granodioriittialueilla ja<br />
suurimmat <strong>arseeni</strong>pitoisissa malmiutuneissa vyöhykkeissä.<br />
Toistaiseksi käytettävissä ei ole koko
Change language