Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Kollektiivisen rahoituksen toteuttaja voi olla julkinen taho (valtio, kunta, kuntayhtymä,<br />
Kansaneläkelaitos), yksityinen yritys (vakuutusyhtiö) tai yhteisö (sairauskassa).<br />
Maksut voivat olla veroja, vakuutusmaksuja tai jäsenmaksuja. Kollektiivinen<br />
rahoitus voi korvata osan potilaan hoitokuluista joko hoidon antajalle<br />
(sairaanhoitopiiri, terveyskeskus) tai potilaalle itselleen (sairausvakuutus) tai<br />
palvelut voidaan tarjota potilaalle maksutta (työterveyshuolto).<br />
Julkisessa rahoitusjärjestelmässä varat palvelujen järjestämiseen kerätään yleisellä<br />
verotuksella tai sen yhteydessä (kuten Suomessa sairausvakuutusmaksut).<br />
Korvausten käsittely ja maksatus voidaan keskittää ja siten hallinnollisia kustannuksia<br />
voidaan vähentää. Verotuksen (valtion- ja kunnallisverotus) kautta hoidetun<br />
rahoituksen (terveyskeskus- ja sairaalapalvelujen käytön subventointi) hallintomenot<br />
ovat maksujen keskitetyn kokoamistavan ja edunsaajien harvalukuisuuden<br />
vuoksi pienimmät. Tarvittavat varat kerätään verotuksella ja korvaukset<br />
maksetaan palvelujen järjestäjälle (kunnalle) tai tuottajalle (sairaanhoitopiiri,<br />
terveyskeskus).<br />
Verorahoitukseen perustuvassa terveydenhuoltojärjestelmässä hallinto<strong>menojen</strong><br />
osuus terveydenhuollon kokonaismenoista onkin yleensä pienempi kuin julkiseen<br />
sairausvakuutukseen perustuvassa järjestelmässä ja siinä taas alhaisempi kuin<br />
yksityiseen sairausvakuutukseen tukeutuvassa järjestelmässä (taulukko 4.1).<br />
<strong>Terveydenhuollon</strong> <strong>menojen</strong> kannalta ei siten ole yhdentekevää, missä muodossa<br />
terveydenhuollon rahoitus käytännössä toteutetaan. Mittakaavaedut näyttäisivät<br />
puoltavan Suomen kaltaista keskitettyä, verotuksen kautta toteutettua terveydenhuollon<br />
julkista rahoitusta. Suomessa on tosiasiassa kaksi rinnakkaista julkista<br />
sairausvakuutusjärjestelmää, yhtäältä verovaroin rahoitettu julkinen terveydenhuolto<br />
ja toisaalta yleinen pakollinen sairausvakuutus. Tämä ei liene hallintokulujen<br />
kannalta paras mahdollinen ratkaisu.<br />
Myös terveydenhuollon menot ovat verorahoitteisessa järjestelmässä yleensä<br />
alhaisemmat kuin sairausvakuutuksiin perustuvissa järjestelmissä (taulukko 4.1).<br />
Ehkäisevään toimintaan käytetyn rahan osuus ei sen sijaan näytä olevan yhteydessä<br />
rahoitustapaan.<br />
Palvelujen verorahoitus ja kattava pakollinen sairausvakuutus jakavat sairaudesta<br />
aiheutuvat taloudelliset riskit kaikkien veronmaksajien ja vakuutettujen kesken.<br />
Vero ja vakuutusmaksu määräytyvät veronmaksajan verotettavan tulon<br />
mukaan ja ovat riippumattomia maksajan sairastumisriskistä. Julkinen rahoitusjärjestelmä<br />
johtaa koko yhteiskunnan mitassa siihen, että pienen riskin omaavat<br />
subventoivat suuren riskin omaavia ja yhtä suuren riskin omaavien kesken suurituloiset<br />
pienituloisia. Tällainen yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta korostava<br />
ideologia on tyypillisesti eurooppalaisten julkisten rahoitusjärjestelmien taustalla,<br />
kun taas amerikkalainen aatemaailma nojaa vahvasti yksityiseen vakuutuksen,<br />
joka johtaa siihen, että pienituloiset tukevat suurituloisia (Wagstaff ym. 1999).<br />
21
Change language