Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
9 MONIKANAVARAHOITUKSEN SELKEYTTÄMINEN<br />
VÄHENTÄÄ RAHOITTAJAN MORAALISTA VAARAA<br />
<strong>Terveydenhuollon</strong> monikanavainen rahoitus koetaan Suomessa merkittäväksi<br />
ongelmaksi (Häkkinen 2003, Kuusi ym. 2006). Esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan<br />
käynnistämän <strong>Terveydenhuollon</strong> tulevaisuus -hankkeen ohjausryhmä<br />
piti terveydenhuollon rahoituksen selkeyttämistä terveydenhuollon keskeisimpänä<br />
haasteena (Kuusi ym. 2006). Rahoituslähteiden monilukuisuus ei<br />
sinänsä ole ongelma. Voidaan jopa pitää suotavana, että rahoitus palvelujen<br />
järjestämiseen voidaan kerätä mahdollisimman monesta lähteestä, jolloin rahoitusrasite<br />
jakautuu useammalle taholle.<br />
Ongelmaksi monikanavainen rahoitus muodostuu, jos se vaikuttaa merkittävästi<br />
eri osapuolien 26 päätöksentekoon ja käyttäytymiseen. Rahoitusjärjestelmä synnyttää<br />
tällöin yhtä aikaa sekä kuluttajan, tuottajan että rahoittajan moraalisen<br />
vaaran. Kaikilla terveydenhuoltojärjestelmän toimijoilla on kannuste käyttää ja<br />
tuottaa palveluja tarvetta enemmän ja/tai siirtää taloudellista vastuuta muiden<br />
tahojen kannettavaksi.<br />
Monikanavainen rahoitusjärjestelmä on historian tuote<br />
Nykyisen terveydenhuollon ideologinen perusta on luotu 1960 ja 1970-luvuilla ja<br />
sen osa-alueita on kehitetty eri aikoina. Suuri osa terveydenhuoltoa koskevista<br />
muutoksista, palvelujen tai etuuksien laajennuksista on toteutettu useimmiten<br />
erillisinä uudistuksina ilman että olisi selvitetty miten uudistus muuttaa eri osapuolien<br />
kannusteita ja käyttäytymistä ja millainen taloudellinen ja toiminnallinen<br />
kokonaisuus uudistuksen tuloksena muodostuu (Häkkinen 2003). Nykyinen sairausvakuutusjärjestelmä<br />
luotiin pääosin 1960-luvulla, jolloin julkiset terveydenhuollon<br />
palvelut olivat sangen kehittymättömiä ja terveydenhuollon merkitys<br />
kansantaloudessa oli vielä vaatimaton. <strong>Terveydenhuollon</strong> bruttokansantuoteosuus<br />
oli 1960-luvun alkupuolella neljän prosentin luokkaa (Stakes 2006). Tuolloin<br />
ei ollut tarvetta pohtia rajankäyntiä julkisen ja yksityisen sektorin välillä eikä<br />
monikanavaisen rahoitusjärjestelmän ongelmia. Sairausvakuutus toi lisää rahaa<br />
ja voimavaroja terveyspalvelujen järjestämiseen. Tilanne on kuitenkin olennaisesti<br />
muuttunut 1970- ja 1980-luvulla tapahtuneen kunnallisen terveydenhuollon<br />
kehittymisen myötä sekä työterveyshuollon laajetessa ja monipuolistuessa. Siirtyminen<br />
menoperusteisesta valtionosuudesta laskennalliseen valtionosuuteen<br />
kunnallisten palvelujen rahoituksessa 1990-luvun alussa on edelleen lisännyt<br />
26 Terveydenhuollossa keskeisiä toimijoita ovat palvelujen käyttäjät (potilaat, väestö), järjestäjät<br />
(kunnat), tuottajat (lääkärit, hoitajat, terveyskeskukset, sairaalat, sairaanhoitopiirit, yksityinen ja<br />
kolmas sektori) ja rahoittajat (kunnat, valtio, kansaneläkelaitos, potilaat, työnantajat, yksityiset<br />
vakuutuslaitokset, sairauskassat, ym.).<br />
54
Change language