Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
Terveydenhuollon menojen hillintä - Valtioneuvoston kanslia
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
tämisen rahoittajalta ja toimijalta toiselle. Rahoitusvastuun "pallottelu" koskettaa<br />
erityisesti lääkehoidon kustannuksia, mutta myös hoidon viivästymisestä tai siirtymisestä<br />
aiheutuvista työtulomenetyksistä maksettavia sairauspäivärahakorvauksia.<br />
Monikanavaista rahoitusjärjestelmää käsitellään tarkemmin luvussa 9.<br />
Asiakasmaksuja ja omavastuuosuuksia voidaan käyttää kaikissa rahoitusjärjestelmissä<br />
kuluttajan moraalisen vaaran vähentämiseen. Myös muilla kannusteilla<br />
voidaan pyrkiä vaikuttamaan palvelujen käytön ja tuotannon määrään kaikissa<br />
järjestelmissä. Näistä keskeisimpiä on, millä periaatteilla palvelujen tuottajalle<br />
(hoitolaitos, lääkäri) maksetaan korvaus tuotetuista palveluista. Tätä käsitellään<br />
luvussa 8.<br />
Tehokkuus ja oikeudenmukaisuus<br />
Kaikissa kollektiivisissa rahoitusjärjestelmissä kolmas osapuoli (valtio, kunta,<br />
sairausvakuutus, yksityinen vakuutusyhtiö) maksaa merkittävän osan palvelujen<br />
käytön kustannuksista. Tämä voi kannustaa kuluttajia käyttämään myös sellaisia<br />
palveluja, jotka eivät ole lääketieteellisesti vaikuttavia ja joiden tuottamiseen<br />
käytetyt voimavarat olisi voitu kohdentaa palveluihin, joilla olisi saavutettu suurempi<br />
terveyshyöty. Esimerkiksi yksityisessä vakuutusjärjestelmässä tehottomuutta<br />
voi syntyä siitä, että vakuutuksen tarjoajalla ei ole taloudellisia kannusteita<br />
rajata vakuutuksen kattamia terveyspalveluja sellaisiin palveluihin, joiden<br />
vaikuttavuudesta on tieteellistä näyttöä. Vakuutukset korvaavat palveluja, joita<br />
markkinoilla kysytään. Niinpä monissa EU-maissa yksityisen vakuutuksen kattamista<br />
menoista nopeimmin ovat kasvaneet vaihtoehtoisten hoitomuotojen, kuten<br />
akupunktuurin, homeopatian, osteopatian ja kiropraktiikan menot (Mossialos &<br />
Thomson 2002).<br />
Kollektiiviselle julkisella rahoituksella saavutetaan yksityistä vakuutusta kokonaisvaltaisempi<br />
kattavuus ja sairastumiseen liittyvät taloudelliset riskit jakautuvat<br />
kaikkien veronmaksajien kesken. Julkisesti rahoitetut terveyspalvelujärjestelmät<br />
ovat myös kokonaiskustannuksiltaan edullisempia kuin yksityisen sairausvakuutukseen<br />
perustuvat järjestelmät. Kansainvälisissä vertailuissa terveydenhuollon<br />
kokonaismenot ovat korkeimmat maissa, joissa terveydenhuollon rahoitus perustuu<br />
huomattavassa määrin osin yksityiseen vakuutukseen (Sveitsi, Yhdysvallat)<br />
(OECD 2006).<br />
Myös oikeudenmukaisuustavoitteet toteutuvat eri tavoin julkisesti rahoitetussa<br />
terveydenhuollossa ja yksityisessä sairausvakuutusjärjestelmässä. Julkisen rahoituksen<br />
tavoitteena on taata kaikille yhtäläiset terveyspalvelujen käyttömahdollisuudet<br />
yksilön sosioekonomisesta asemasta tai muista ominaisuuksista riippumatta.<br />
Yksityistä rahoitusta painottavassa järjestelmässä terveyspalvelujen<br />
käyttö määräytyy kuluttajien maksukyvyn ja maksuhalukkuuden mukaan. Verorahoitteisissa<br />
järjestelmissä terveydenhuollon kokonaisrahoitus on joko progres-<br />
34
Change language