Diakonia-lehti 03/10 - Sakasti

KIR JAT
Enemmän kuin laki vaatii?
Minun on saatava se palvelu, jonka olen veroillani maksanut. Muuten valitan kovaäänisesti
ja vaadin hyvitystä. Jos luet minkä tahansa lehden yleisönosastoa, saat kuvan
siitä, mitä tarkoitan.
Miten lakiin perustuvien oikeuksien perääminen vaikuttaa haluumme palvella
Kristuksen esimerkin mukaan enemmän kuin laki vaatii? Saatamme ajatella, että
sekaannumme toisten asioihin, jos auttaisimme tai tekisimme jotain pyytämättä.
Saattaa kuitenkin kestää kauan, ennen kuin meitä kutsutaan apuun. Esimerkiksi
nuori ei pyydä apua vaan huutaa sitä jättäytymällä pois koulusta. Ei Kristus odottanut,
että häneltä olisi pyydetty erikseen apua ryhtyessään palvelutyöhön.
Lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme palveluun. Jos
meillä ei ole ollut lapsuudessa lähellä myötäeläviä vanhempia, emme itse myöhemmin
osaa palvella toisia. Sen sijaan ajattelemme, että minulla on oikeuteni, minun
tulee saada ja yhteiskunnan tulee täyttää tarpeeni. Unohdamme, että vaatimusten
sijaan meidän tulisi olla kiitollisia edellisille sukupolville siitä kaukokatseisesta työstä,
jonka hedelmiä me olemme päässeet nauttimaan.
Löydämme helposti oman listamme niistä tekosyistä, jotka estävät palvelemasta
muita. Palvelijan roolin vaikeus lamaannuttaa. Se vaikuttaa meihin enemmän kuin
Jeesuksen opetus ja esimerkki. Mikäli menetämme palvelijan roolin, menetämme
myös sen tuoman tyydytyksen ja panoksemme ”maan suolana”.
Palveleminen saattaa olla tapa jakaa elämäämme toisten kanssa. Se voi olla meille
uusi tapa päästä osalliseksi toisten elämään. Korinttolaiskirjeessä Paavali röyhistelee
palvelutyöllään. ”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen
armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan
heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani. Näin me
siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet. ” ( 1 Kor. 15: 10–
11) Paavali vaikuttaa olevan todella ylpeä kaikesta, mitä on tehnyt ja vertaa itseään
jopa toisiin. Inhimillistä. Lopulta hän antaa Jumalalle kunnian myöntäessään, ettei
tekijä ollut hän itse vaan Jumalan armo, joka on ollut hänen kanssaan. Rukoilkaamme,
että meillä olisi intoa palvella muita, sellaista intoa, joka innostuttaisi muitakin.
– Kirsi Hiilamo