Julkaisu - Hel2

3 Kaupunkirakenteen mittaaminen
– alustavia tuloksia helsingin
työssäkäyntialueelta
ARI JAAKOLA & HENRIK LÖNNQVIST, HELSINGIN KAUPUNKI
Kaupunkirakenteen mittaamisella tarkoitetaan kaupunkiseutua
ja sen rakenneulottuvuuksia kuvaavien
tunnuslukujen laskemista tilastollisten paikkatietoaineistojen
perusteella. Tunnuslukujen avulla kuvataan
kaupunkirakenteen tilaa tietyllä ajan hetkellä. Eri
ajankohtia kuvaavien tunnuslukujen vertailu kertoo
kaupunkirakenteen kehityksestä kyseisen ajanjakson
aikana. Eri kaupungeista laskettuja tunnuslukuja vertaamalla
puolestaan saadaan tietoa sekä kaupunkikehityksen
yleisistä piirteistä että kehityksen erityispiirteistä
kussakin vertailukaupungissa. Mittaamisen
tarkoituksena onkin tuottaa jäsenneltyä ja vertailukelpoista
tietoa kaupunkiseutujen rakennepiirteistä
ja kehityksen eri puolista. Tarvetta työlle on, sillä
kaupunkien rakenteelliset kysymykset ovat nousseet
viime aikoina näkyvästi esiin (esim. EEA 2006, Pääkaupunkiseudun
neuvottelukunta 2005). Yleiskuvan
hahmottaminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi
mm. lähestymistapojen moninaisuudesta johtuen.
Kvantitatiivisiin tutkimusmenetelmiin perustuva
kaupunkirakennetutkimus on vilkastunut huomattavasti
viime aikoina. Kaupunkirakenne on noussut
vahvasti esiin pohdittaessa esimerkiksi kestävään kehitykseen
ja ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä.
Oma vaikutuksensa on eittämättä ollut silläkin,
että kvantitatiivisessa tutkimuksessa hyödynnettävät
paikkatietojärjestelmät ovat kehittyneet voimakkaasti.
Tutkimuskirjallisuudessa onkin esitetty viime aikoina
suuri määrä erilaisia menetelmiä kaupunkirakenteen
eri ominaisuuksien tunnistamiseksi ja mittaamiseksi.
Esittelemme seuraavassa joukon paikkatietojen
hyödyntämiseen perustuvia mittareita. Katsauksemme
painopiste on ulkomaisissa tutkimuksissa, vaikka
aihetta on käsitelty myös kotimaassa (esim. Halme
1995, Huhdanmäki ym. 1999, Ristimäki ym. 2003).
Tarkoituksemme onkin täydentää aiempia kotimaisia
tarkasteluja. Keskeisimpänä lähteenä olemme käyttäneet
Galsterin ym. (2001) artikkelia ”Wrestling
Sprawl to the Ground: Defining and Measuring an
Elusive Concept”, jossa esitellään useita menetelmiä
kaupunkirakenteen eri ulottuvuuksien kuvaamiseen.
Tarkastelumme etenee siten, että kuvaamme ensin
erilaisia lähestymistapoja kaupunkirakenteen mittaamiseen.
Kaupunkirakenteesta voidaan erottaa erilaisia
rakenneulottuvuuksia, joiden suhteen kehitystä
voidaan tarkastella. Eri rakenneulottuvuuksia puolestaan
voidaan tarkastella yleensä useamman kuin
yhden mittarin avulla. Käytettävissä olevat tutkimusaineistot
vaikuttavat osaltaan siihen, minkälaiset tarkastelut
ovat mahdollisia. Tämän jälkeen esittelemme
tarkemmin tiettyjä mittareita sekä niiden hyödyntämistä
Suomen oloissa.
Mittarityötä on tehty ensisijaisesti Suomen ympäristökeskuksen
ja Tilastokeskuksen kehittämän ja ylläpitämän
YKR-aineiston hyödyntämistä silmälläpitäen.
Koealueena toimii Helsingin työssäkäyntialue
(luku 1.5). Kuvaa täydentävät Heikki Saarennon ja
Nora Fagerholmin tekemät tarkastelut Turun työssäkäyntialueelta
(liite 2). Tässä esitettyjä mittareita on
sovellettu myös Oulun kaupunkiseudulla. Oulusta
saatuja tuloksia on esitelty syksyllä 2008 julkaistussa
raportissa (Oulun kaupunki 2008). Käytetyt menetelmät
on pyritty kuvaamaan mahdollisimman tarkasti,
jotta muutkin voivat soveltaa mittareita omissa töissään.
3.1 Erilaisia kaupunkirakenteen
kuvaustapoja
Tiheyttä ja tiheyden variaatiota kuvaavat mittarit
Väestötiheys on kenties tunnetuin ja eniten käytetty
kaupunkirakenteen kehitystä kuvaava mittari (Galster
ym. 2001, Malpezzi 1999, Song 2002, Torrens
& Alberti 2000). Tiheysmittari kuvaa tarkasteltavan
asian määrää tiettyä tila- tai pinta-alayksikköä kohti.
Kaupunkirakennetarkasteluissa tiedot on yleensä
suhteutettu käytettävissä olevaan maapinta-alaan.
31