Julkaisu - Hel2

käyttäneet. Mittareiden avulla tuotettuja alustavia tuloksia
esittelemme luvussa 3.3.
Mittari 1: Tiheys
Galsterin ym. (2001) mukaan tiheysindikaattori on
käyttökelpoinen erityisesti asumisen leviämistä kuvaavissa
tarkasteluissa. Tiheysluku on helppo laskea
ja se on tulkinnallisesti selkeä mittari. Sitä myös käytetään
paljon, jolloin se on monille entuudestaan tuttu.
Tämä helpottaa lukuarvojen luentaa. Toisaalta tiheysluku
on sidoksissa laskennassa käytettyyn alueyksikköön.
Tämä vaikeuttaa eri tutkimuksissa ja eri
rajauksilla tuotettujen tulosten vertailua.
Laskentakaava väestötiheydelle, D (pop)
, on
D
pop
N
i
N
i
T pop
T land
missä T(pop) i
on osa-alueen i (tässä: 250 x 250m
ruutualue) väkiluku, N osa-alueiden lukumäärä ja
T(land) i
osa-alueen i maa-ala. Väestötiheys lasketaan
asuttujen ruutualueiden tietojen perusteella, jolloin
indeksi saa aina nollaa suuremman arvon.
Mittari 2: Yhtenäisyys
Yhtenäisyysmittarin avulla kuvataan kaupunkirakenteen
muotoa yhtenäinen-epäyhtenäinen -ulottuvuudella.
Mittari kuvaa, kuinka yhtenäisen muodon
tietyllä tiheydellä rakennettu kaupunkialue muodostaa.
Mittari muodostetaan kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä
vaiheessa määritellään mukaan otettavat osaalueet.
Tarkoitus on huomioida kaikki kaupunkimaisella
tehokkuudella rakennetut osa-alueet. Tutkimuskirjallisuudessa
ei esitetä mitään tiettyä raja-arvoa tai
tekijää, jonka suhteen kriteeri olisi määritettävä, vaan
se on määritettävä tapauskohtaisesti. Rakennusten
kerrosalatietoihin perustuva aluetehokkuusluku on
hyvä muuttuja valinnan tekemiseen. Tässä tarkastelussa
kyseinen tieto ei kuitenkaan ollut käytettävissä,
jolloin valintakriteerinä käytettiin asuntokunta- ja
työpaikkamääriin perustuvaa kriteeriä. Tarkasteluun
valittiin kaikki sellaiset 250 m:n ruutualueet, joissa
i
i
oli vähintään 10 asuntokuntaa tai 8 työpaikkaa 5 . Mittaria
voidaan jatkossa säätää muuttamalla mukaan
otettavien ruutualueiden raja-arvoja.
Kun tarkasteluun mukaan otettavat osa-alueet on
määritelty, muodostetaan toisiinsa kytkeytyvistä osaalueista
laajempia yhtenäisiä alueita. Varsinainen yhtenäisyysindeksi
saadaan laskemalla yhtenäisalueiden
(YA) ja tarkastelussa mukana olevien osa-alueiden
suhdeluku. Pienemmät lukuarvot kuvaavat tällöin
suurempaa yhtenäisyyttä. Tulkinnan helpottamiseksi
indeksiluku kannattaa kääntää vähentämällä suhdeluku
luvusta 1. Tällöin indeksiluku kasvaa yhtenäisyyden
kasvaessa. Yhtenäisyys-indeksin matemaattinen
kaava voidaan esittää seuraavalla tavalla:
(2)
Cont
N
i
i
i
YA
y jos T h
tai T emp
niin y muutoin y
missä YA
on yhtenäisalueiden lukumäärä ja termi
y i
saa arvon 1, jos osa-alue i täyttää asetetut kriteerit
(tässä: vähintään 10 asuntokuntaa tai 8 työpakkaa), ja
arvon nolla, mikäli kriteerit eivät täyty. T(h) i
on asuntokuntien
lukumäärä osa-alueella i ja T(emp) i
on osaalueen
i työpaikkamäärä.
Täysin epäyhtenäisesti rakentuneen kaupunkialueen
indeksi saa arvon nolla, kun taas yhtenäisesti rakentuvalla
kaupunkiseudulla lukuarvo lähenee lukuarvoa
yksi. Ruutualueita käytettäessä epäyhtenäisin
mahdollinen rakenne syntyy ns. shakkilautakuviosta
(kuva 3).
Mittari 3: Keskittyneisyys
Galster ym. (2001) esittävät kolme erilaista keskittyneisyyttä
kuvaavaa rakennemittaria. Ensimmäinen
on korkean väestötiheyden ruutualueiden osuus kaupunkialueen
kaikista asutuista ruutualueista. Toinen
on ruutualueiden arvoista laskettuun variaatiokertoimeen
perustuva mittari ja kolmas Delta-indeksiin
perustuva mittari. Tässä tarkastelussa olemme käyttäneet
keskittyneisyyden mittarina korkean väestöntiheyden
ruutujen osuutta kaikista asutuista ruutu-
5 Luvut ovat Helsingin laajan työssäkäyntialueen YKR-taajamiin
sijoittuvien pientaloruutujen sekä toisaalta työpaikkoja
sisältävien ruutualueiden mediaanilukuja, ja kuvaavat siten
taajaan rakennetun kaupunkialueen tyypillistä pientalo- ja
työpaikkaruutua.
i
i
i
37