Tästä!

kaan parina Lannavaaran kokousta seuranneena vuonna sitä ei olisi
lainkaan tunnettu.»
Tohtori Saarnivaara lienee puolueeton tutkija, mutta ikävä kyllä hän
on hakenut tietonsa väärästä lähteestä: siitä loputtomasta valheen vyörystä,
minkä eriseuraiset ovat matkaanpanneet. Hän on kuitenkin saanut
enemmin tietoja historiansa painatuksen aikana, koska hän lisälehdellä
kirjoittaa:
»Lisäys sivulle 118. Jalmar Kyrö, Elossa, Mich., asuva kirkkokuntalainen
kristitty, kotoisin Ylitornion Korpilompolosta, kertoi tämän
kirjoittajalle, että kaksi »itä-laestadiolaisiin» kuuluvaa saarnaajaa, Isak
Ohtana Pajalasta ja Nikkari-Tuomas Ylitorniolta olivat läsnä Lannavaaran
kokouksessa v. 1897 ja kertoivat sieltä palattuaan (Jalmar Kyrö
sanoi kuulleensa sen omilla korvillaan) että Raattamaa oli erityisesti
siunannut Joonas Purnun toimimaan »esikoisseurakunnan» johtajana,
kun hän itse tunsi vanhuuden vuoksi olevansa siihen kykenemätön.
Tämä esikoisten piirin ulkopuolelta tuleva todistus tukee esikoisten
omaa esitystä ja tekee todennäköiseksi, että heidän väitteensä ei ole
tässä kohden heidän omaa »keksintöään», kuten vanhoilliset väittävät.
Mutta kun mainitut saarnaajat yrittivät Raottamaan kuoleman jälkeen
mennä pitämään seuroja Gellivaarassa, Purnun kannattajat ajoivat heidät
pois milteipä käsiksi käyden. Purnu oli määrännyt rajan, jonka yli
idän saarnaajat eivät saaneet tulla. Kyrön käsityksen mukaan Raattamaa
antoi kyllä johtajan tehtävän Purnulle, mutta Purnu käytti sitä
väärin ja rupesi hallitsemaan aivan toisessa hengessä ja toisella tavalla
kuin Raattamaa, kovakätisesti ja määräilevästi. Hajaannus johtui tästä
sekä erilaisesta pyhitysopista.
Jos yksi valhe tunnustetaan, niin heti keksitään toinen valhe tilalle.
Tämä on eriseuraisten yleinen perinne, sekä vanhain että uusien. On
ikävää, että niin monta totuuden etsijää johdetaan harhaan tällaisten
valheitten kautta. Siksi pitäisi kaikkien ihmisten asennoitua varauksella
kaikkia historioita kohtaan. Vihjeeksi tällä tiellä saavat kaikki
totuuden etsijät ottaa ne Laestadiuksen sanat, että »ne kirjat, jotka ovat
lähimpänä Luterilaista uskonpuhdistusta, ovat puhdasoppisimmat».
Luotettavimmat tiedot alkuperäisestä laestadiolaisesta kristillisyydestä
ovat ensisijaisesti Laestadiuksen omissa kirjoituksissa, erikoisesti hänen
saarnoissaan ja Huutavan Äänessä Korvessa. Ruotsinkielellä ei löytyne
mitään muuta luotettavaa saarnakokoelmaa kuin J. F. Hellman-
127