Tästä!

sitten on aika ja tilaisuus tutkia ja koetella kristillisyyden asioita. Mutta
seuraavana päivänä, kun tultiin kokoon, olivat Tornion saarnaajat matkustaneet
kukin tiehensä hyvästelemättä ja kiittämättä.
On mainittava, että kun mainittu Sirkanmaan alkuperäinen kirje
joku aika myöhemmin saapui Gellivaaraan ja kirkkoherra Bergqvist
sen luki, teki hän aivan jyrkän tuomion, että Sirkanmaan täytyy sen
anteeksi anoa. Ei ole kuitenkaan Sirkanmaata senjälkeen näkynyt.
Sivu 135: »Vuosisadan alkaessa koettivat »esikoiset» levittää oppiansa
Suomeen käsin. Appelqvist ja Samuel Vettasjärvi (ei Kuoksu)
tekivät laajan saarnamatkan Itä-Suomeen asti.» Niinhän on asian laita,
sillä surkea ja sydäntä särkevä hätähuuto kuului: »Tulkaa auttamaan!»
Kun Jonas Purnu sai näitä kuulla niistä kirjeistä, joita lakkaamatta
tuli Suomesta, niin hän esitti muitten silloin elossa olevain saarnaajain
ja seurakunnan kanssa lähetettäväksi saarnaajat Etelä-Suomeen. Ja tutkittiin
välttämättömäksi auttaa heitä siinä surkeassa hädässä, joka
siellä vallitsi, kuten Kalle Heliste sanoo. Mainittu lähetys myös tapahtui
Etelä-Suomeen v. 1902. Kun lähetysmiehet olivat Helsingissä, saivat
he sähkösanoman, että kallis vanhin Jonas Purnu oli mennyt Jumalan
paratiisiin. Mitä enempi on sanomista niistä muutoksista, jotka
tapahtuivat tämän ensi lähetysmatkan aikana ja jälemmin, siitä Suomen
veljet ovat kertoneet.* On kuitenkin hyvin tunnettu asia, että kova
on vastarinta tehty vanhoillisten ja uudestiheränneitten taholta.
Sivu 134: »Johtavana sieluna tässä eripuraisuuden kylvössä oli mainittu
Jonas Purnu. Hän saattoi aivan suoralta kädeltä tuomita esim.
Laitisen näin: 'Nyt olen nähnyt ja kuullut sen kuuluisan Laitisen, jonka
pitäisi olla niin merkillinen mies. Mutta enpä olisi uskonut häntä
niin pimeäksi kuin hän on. Hänessä ei ole hituistakaan elämää.' Mutta
tiukan tullen hän kielsi takapuheensa.» Tällä tavalla lausuu historian
kirjoittaja. On enemmän kuin ihmeellistä, että hän voi kuvailla mitä
mustimmassa muodossa tämän miehen, josta J. Raattama seurakunnan
kanssa antoi sellaisen todistuksen, jonka osoittaa alla olevakin kirje:**
»Lannanvaara 6 p:nä maaliskuuta 1892.
* Nämä sanat viittaavat alkuperäisjulkaisun loppuosaan, jonka Ville Nieminen
ja Joel Ahonen ovat kirjoittaneet. Tätä osaa ei ole tässä julkaisussa.
** »Aikakautemme Vanhinten Kirjoituksia» siv. 170,
93