Tästä!

»Talvella vuonna 1844 tulin Åselen Lappiin tarkastuksia pitämään.
Täällä tapasin muutamia lukijaisia, jotka kuuluivat maltillisempaan
puoleen. Niiden seassa oli eräs lappalaistyttö nimeltä Maria, joka avasi
koko sydämensä minulle, kuultuansa alttarisaarnani. Tällä yksinkertaisella
tytöllä oli armonjärjestyksessä kokemuksia, joita en koskaan ennen
ollut kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiäksensä valkeutta
pimeydessä. Vaeltaissansa hän vihdoin oli tullut Noran pastorin
Brandellin luokse, ja kun tyttö hänelle avasi sydämensä, niin Brandell
vapautti hänet epäilyksestä, tyttö tuli hänen kauttansa saatetuksi elävään
uskoon. Ja minä ajattelin: »Tässä on muuan Maria, joka istuu
Jeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta »— ajattelin minä —» nyt
näen tien, joka viepi elämään; se on ollut minulta salattuna, kunnes
sain puhella Marian kanssa. »Hänen yksinkertainen kertomuksensa
vaelluksistansa ja kokemuksistansa teki niin syvän vaikutuksen sydämeeni,
että minullekin valkeus koitti; minä sain sinä iltana, minkä
vietin Marian seurassa, tuntea taivaallisen ilon esimakua. Mutta Åselen
papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria tunsi myöskin, etteivät
he olleet tästä lammashuoneesta. Olen muistava köyhää Mariaa niin
kauan kuin elän ja toivon kohtaavani hänet kirkkaammassa maailmassa
toisella puolen hautaa. Tultuani takaisin seurakuntaani Kaaresuvannossa
saivat saarnani räikeämmän värityksen. - - -»
Laestadiushan sanoo selvästi, että vasta nyt hän näki tien, joka vie
elämään ja että se oli kätketty kunnes hän kohtasi Marian. Boreman
sanoo suoraan vastoin Laestadiuksen omia sanoja. Tämän hän tekee
vielä karkeammin viimeisessä kirjassaan Laestadiuksesta; Boreman—
Dahlbäck: Lars Levi Laestadius ja hänen työnsä s. 138:
»- - - Tosin olemme jo aikaisemmin kuulleet hänen sanansa,
jotka kuullostivat ikäänkuin tunnustukselta iankaikkisen elämän perimisvarmuudesta.
Tämä oli toisen kriisin aikana, kun hän pikku Leevin
kuoleman jälkeen lausui: »Se ajatus oli kuitenkin suloisin, että pikku
Leevi on ensimmäinen, joka tulee isää ja äitiä vastaan ijankaikkisuuden
ihanalla rannalla» (HÄK 34). Mutta nyt hän sanoo puhuessaan
Åselen elämyksestä, 1844, että »tie, joka vie elämään, oli kätketty»
häneltä kunnes hän sai puhella Marian kanssa ... ja hänellekin kirkastui
ja hän »sai tuntea taivaan ilon esimakua», vasta nyt 4 vuotta Leevin
kuoleman jälkeen. Laestadiuksella ei siis ollut sitä iankaikkisuuden
toivoa, mikä näytti niin kauniisti loistavan, kun hän noin 4 vuotta ai-
27