Pdf-muodossa - Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Edellisten periaatteiden soveltamisesta peruskoulukontekstiin voi todeta, että
opetus ja oppiminen suunniteltiin kontekstuaaliseksi kytkemällä koko opintokokonaisuus
peruskoulun oppilaiden terveys- ja tapaoppimisen ja koulun kehittämiseen.
Tämä edellytti verkostoitumista ja joustavuutta eri toimijoiden kanssa.
Opintokokonaisuuden oppimiskulttuuri suunniteltiin perinteisestä tiedonjakamiskulttuurista
kollaboratiiviseksi, asiantuntijuutta jakavaksi yhteistyökulttuuriksi.
Yksilöllinen oppiminen, sosiaaliseen yhteisöön tutustuminen ja asiantuntijuuden
jakaminen suunniteltiin tapahtuvaksi samanaikaisesti, syklisenä sekä eri laajuisina
ja tasoisina koko opintokokonaisuuden ajan ja sen eri vaiheissa monipuolisissa
peruskoulujen oppimisympäristöissä. Tärkeintä oli se, mitä sairaanhoitajaopiskelijat
tekivät luovasti, rohkeasti ja sitoutuen oman oppimisensa hyväksi.
Periaatetta, että yksilö oppii ryhmässä ja ryhmältä, toteutettiin sekä opiskelijoiden
oppimisprosessissa että opettajien työskentelyssä. (vrt. Frilander-Paavilainen
& Nurmi 2007.)
Toimintatutkimusprosessi muistutti progressiivista asteittain etenevää ongelmanratkaisua,
jossa opiskelijalla oli mahdollista reflektoida opettajien kanssa alaansa
liittyviä ongelmia kytkeytyen lähinnä alakoululaisten terveysoppimiseen. Kysymys
oli liikkumisesta organisaatioiden rajojen yli, jolloin oppiminen ja yhteistyö
perustuivat koulun ja työpaikan välisiin suhteisiin ja tiedonkulku oli molemminpuolista.
Kysymys ei ollut olemassa olevien tietojen siirtymisestä, vaan tietojen ja
taitojen tuottamisesta uudessa muuttuvassa tilanteessa ja ympäristössä. Tilanteenmukainen
tieto ja käytännön toiminnassa muodostuva asiantuntijuus syntyi oppijan
teoreettisen näyttöön perustuvan taustatiedon, käytännön tiedon ja metakognitiivisen
tietämyksen vuorovaikutuksen tuloksena. (Bargal 2006, 367–388; Bereiterin
ja Scardamalian 1996, 485–490; Eteläpelto 1997, 86–90.)
Sairaanhoitajaopiskelijoiden terveydenedistämistyössä peruskouluissa tavoitteeksi
asetettiin kontekstuaalisuus ja dialogisuus peruskoulukentän kanssa (Opetusministeriö
2004). Dialogisen argumentoinnin tunnuspiirteitä ovat vuorovaikutus,
pohdiskelu ja erilaisten näkemysten harkitseminen. Tavoitteena on toiminnallinen
selkeys ja täsmällisyys. Tämä tavoite edellyttää analysointia, käsitteiden täsmentämistä,
ilmiöiden suhteiden tarkastelua sekä taustalla olevien lähtökohtien ja
perusoletusten esiintuomista. Oppija myös perustelee käsitteen tai tavan käyttöä
ja tapaa tietyssä tilanteessa, keksii vasta-argumentteja ja vastaa niihin, kun vastaargumentaatiossa
puolustetaan tehtyjä ratkaisuja suhteessa asetettuihin ongelmiin
tai tavoitteisiin. (Puolimatka 2002, 16.) Tavoitteena oli Wengerin (1998, 158) toimintajärjestelmien
kohtaaminen rajapinnoilla ja rajoja ylittäen. Rajakohtaaminen
tapahtui, kun peruskoulun ja ammattikorkeakoulun opettajat, opiskelijat ja lapset
olivat keskenään kanssakäymisessä tutustuessaan toisiinsa ja suunnitellessaan
yhteisiä tavoitteita ja prosessia peruskoululaisten terveysoppimiselle ja käyttäytymisen
kehittämiselle. Työskentelyä rajapinnoilla ja rajojen yli toteutettiin Kymenlaakson
ammattikorkeakoulun Kotkan terveysalan sekä Kotkan, Haminan, Pyhtään,
Miehikkälän ja Virolahden alueen peruskoulujen kanssa. Käytännön toimijoita
olivat ammattikorkeakoulun opiskelijat, opettajat, peruskoulujen opettajat ja
ala-koululaiset, kouluterveydenhoitajat ja rehtorit.
ARTIKKELI 7
109
Toimintatutkimuksellinen lähestymistapa valittiin tutkivan oppimisprosessin
struktuuriksi, jonka isä, sosiaalipsykologi Kurt Lewin otti 1940-luvulla käyttöön