Tästä!

Nro: 70
Vesisaari 15. 5. 1983
Rakas sisar Herrassa ja äiti Israelissa, Sophia lastesi kanssa. Jumalan armo ja rauha lisääntyköön
teille, amen.
Kirjoitan muutaman tervehdyssanan teille täältä kaukaa Jäämeren rannalta, missä olemme
tutkimusmatkalla katsomassa, jos tänne kannattaisi tulla joskus pitämään kokouksia, ja näyttää siltä,
että kyllä se kannattaa, kun vain siihen tilaisuus tulee.
Olemme tutustuneet nyt Vesisaareen ja Annijoen paikkoihin, ja monta uutista olemme saaneet
kuulla ja nähdä. Tässä Vesisaaressa istuimme yhden illan erään kauppamiehen luona, joka on
johtavana jäsenenä erään vanhan eriseuran lahkon seurassa. Hänen nimensä on Andreas Esbensen.
Hän on kohta 70 vuotinen ja puhuu norjaa sekä suomea, ja osaa myös saksaa. Hän on Lyngensuuntaa,
eli Erik Johnsenilaisia. Koettelin hänen toivon perustustaan ja siveyden hengessä hän vain
vastasi minulle. Vaimoni oli mukanani, ja sai myös olla mukana keskustelussa. Esbensenin vaimo
puhui hyvää suomea. Esbensen tarjosi meille iltapalan ja oli kutsunut myös kotiinsa seurakuntansa
päähenkilöt. Eivät he pidä Laestadiuksen Huutavan Ääntä missään arvossa, vaan osittain he
Laestadiuksenkin oppia pitävät hyvänä. Pääasiassa he turvaavat Lutheriin – vaan eivät tiedä, kuinka
puhtaana Lutherin oppi heillä on. Annoin useille heistä historian kirjan ja muita pikku
kirjoituksiamme. Esbensen kertoi, että ”esikoisuus” on kahdessa osassa tässä Annijoessa (norjaksi
Vestre Jakobselv). Hän foonasi myös sinne lauantai-iltana ja ohjasi meitä toisen ”esikoisuuden”
yhteyteen. Niinpä me kävimmekin siellä tänään pyhänä.
Ensiksi menimme valtiokirkkoon kello 11. Siellä oli konfirmaatiojuhla, ja kirkonmenojen
jälkeen jakelin Joonas Håkaninpojan ilmestyksiä aika monelle, lapsille ja aikuisille kirkon pihalla.
Annoin myös muutaman kuolemanmuiston kolmen vanhurskaan haudalla, jotka Laestadius ja
Raattamaa ovat pitäneet. Eräs herra kysyi, millä tarkoituksella me niitä jakelemme, johon vastasin,
että sillä tarkoituksella, että ihmiset ajattelisivat kuolemaa ja sitä, mikä kuoleman jälkeen tulee.
Kaikki ottivat kirjoitukset vastaan, joille niitä tarjosimme.
Kirkonmenojen jälkeen menimme vanhalle tuttavalle Leif Törmäselle sisälle. Hänet olin nähnyt
Gellivaarassa 1967 jouluna. Leif otti meidät hyvin vastaan, ja sain kertoa hänelle paljon niistä
väärennöksistä, mitä postilloissa on tehty. Hän vain ei sanonut sanallakaan minua tai vaimoani
vastaan missään asiassa. Olimme yllättyneitä hyvästä vastaanotosta ja avoimesta keskustelusta.
Jätin Leifille koko joukon lukemista, kuten Luulajan Kirkkopostillan, oman historian, pikku
virsikirjan ja kolmen vanhurskaan kuolemanmuistot. Näytin hänelle myös sitä noin 500 sivuista
postillalaitostani, jota on olemassa vain kaksi kappaletta koko maailmassa. Selitin, kuinka olemme
puuhaamassa käsikirjoituksista Laestadiuksen koko saarnatuotantoa puhtaana suomeksi. Siitä Leif
vain ilostui. Leif kertoi, että ei hän niin kovin vanha kristitty ole, vaikka onkin 50 vuotta iältään,
sillä hän teki parannuksen vasta 1966 paikkeilla. On siis nuorempi kristitty kuin minä, jota
kutsutaan Suomen poikaseksi. Toivon Leifistä tulevan todellisen ystävän, niin että hän käsittäisi
tuon boremannin eksytyksen.
Leif Törmänen soitti (foonasi) sitten iltapäivällä naapuriinsa, jossa on toisen joukon esikoisia,
mies nimeltä Ingvar Pedersen, vaan se mies sanoi, ettei hän tahdo ottaa Koistista vastaan, sillä hän
oli kuullut sanomia Koistisen täällä olosta jo lauantaina. Emme me siis menneet Pedersenille. Tämä
Pedersen ei hyväksy Leif Törmäsen ystävää, Trygve Marjavaaraa saarnaajaksi, ja siitä syystä on
heillä keskinäinen ero, mutta molemmilla on sama seurakunta Lapissa, tuo Boremannin joukko.
Leifistä en oikein tiedä, kuinka hän ajattelee pohjimmiltaan, vaan ystävällinen hän oli. Tuo
Pedersen teki niin kuin Wilbur Koistinen Dakotassa – ei halua keskustellakaan kanssamme
kristillisyydestä.
Lähdemme huomenna Suomen läpi Lappiin takaisin. Ei tämä matka turha ollut. Tulemme ehkä
takaisin saarnamiesten kanssa ja pidämme kokouksia täällä. On täällä heränneitä ihmisiä ja surkea
kurjuus kristillisyydessä – kolme joukkoa laestadiolaisia pienessä paikassa. Kyllä olisi hyvä, jos
Jumala antaisi niin suuren voiman huutamaan totuutta, että valheapostolit sotkuinensa vaikenisivat.
Vaan Jumalan rangaistus se on, että vääryys pääsee kasvamaan.
92/127
copyright Lauri Koistinen