13.07.2015 Views

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (8,5 Mb) - Ramboll

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (8,5 Mb) - Ramboll

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (8,5 Mb) - Ramboll

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

4. HANKKEEN TAUSTA JATAVOITTEET4.1 TAUSTAValtaosa Kuusamon alueella sijaitsevista kulta- ja monimetalliesiintymistäon löytynyt Geologian tutkimuskeskuksentekemien tutkimusten perusteella 1980-luvun puolenvälinpaikkeilla. Outokumpu Oy hankki esiintymien (Juomasuo,Hangaslampi, Pohjasvaara, Meurastuksenaho, Sivakkaharju)tutkimusoikeudet vuonna 1990 ja jatkoi kaivostoimintaantähtääviä selvityksiä vuoteen 1994 asti. Tutkimuksiin liittyivuonna 1992 Juomasuolla toteutettu koelouhinta ja koerikastusKolarin Rautuvaaran rikastamolla. Outokumpu Oyhaki lupia kultakaivostoiminnan aloittamiselle Juomasuolla,Sivakkaharjussa ja Meurastuksenaholla, mutta taloudellistenja teknisten selvitysten perusteella teki päätöksen ollaperustamatta kaivosta. Kullan alhainen hintataso ja 1990-luvunlama vaikuttivat hankkeen etenemiseen. 2000-luvullaOutokumpu teki päätöksen osiitaisesta luopumisesta kaivostoiminnasta.Vuonna 2003 Outokumpu myi kultakaivostoimintansa(Polar Mining Oy), mukaan lukien Kuusamon malminetsintäkohteet,Dragon Mining Ltd:lle. Vuosina 2003-2009 PolarMining Oy:n resurssit suunnattiin pääasiassa Orivedenja Jokisivun kultakaivosten kehittämiseen ja avaamiseen.Vuonna 2010 Oriveden ja Jokisivun kaivosten ollessatuotannossa Dragon Mining Ltd teki päätöksen panostaaKuusamon malminetsintäkohteiden tutkimiseen tavoitteenaankaivostoiminnan aloittaminen Kuusamossa.Yhtiö ilmoitti pörssitiedotteessaan 28.9.2010 aloittavansaKuusamon kultakohteiden tutkimukset ja myöhemmin15.11.2010 pidetyssä tiedotustilaisuudessa ympäristöselvityksetmahdollisen kaivostoiminnan käynnistämisestä.Päätös kaivostoiminnan aloittamisesta tulee pohjautumaantutkimusten perusteella tehtäviin kannattavuustarkasteluihinja ympäristöselvityksien tuloksiin.4.2 KUUSAMON MALMIESIINTYMÄTKuusamon alueen malmipotentiaalisuus on tunnettu jovuosikymmeniä. Polar Mining Oy:n malminetsintätutkimuksetovat keskittyneet ns. Käylän muodostumaan, jokaon osa Kuusamon vihreäkivivyöhykettä. Käylän muodostumaon noin 20 km pituinen vyöhyke Käylän ja Kuohtijärvenvälisellä alueella.Kuusamon alueelta tunnetaan kymmeniä kulta- ja muitamalmiesiintymiä. Suuri osa metalliesiintymistä syntyi noinkaksi miljardia vuotta sitten usean kilometrin syvyydessä.Satojen vuosimiljoonien aikana kallioperän liikunnot sekäeroosion kuluttava vaikutus ovat johtaneet siihen, että tämänhetkiselläeroosiotasolla esiintymät ovat kallioperänylimmissä osissa. Kultapitoiset vyöhykkeet ovat tavallisestipinta-alaltaan pieniä, mutta niillä voi olla mittavat syvyysjatkeet.Esimerkiksi Juomasuon esiintymän kultapitoiset”piippuryppäät” sukeltavat jyrkästi etelään ja jatkuvat ainakin200 metrin syvyyteen.Polar Mining Oy:n Kuusamon tutkimusalue koostuu valtausvarauksista,valtauksista ja kaivospiireistä. Jo tunnettujenesiintymien lisäksi, alueelta tunnetaan lukuisia kultaviitteitäsekä pienempiä kultaesiintymiä.Taloudellisesti merkittävimmät metallit Kuusamon kohdealueillaovat kulta ja koboltti. Paikoin myös muun muassakupari, molybdeeni, uraani ja harvinaiset maametallit esiintyvätkohonneina pitoisuuksina.Helmikuussa 2011 julkaistu Kuusamon viiden esiintymän(Juomasuo, Hangaslampi, Pohjasvaara, Meurastuksenaho,Sivakkaharju) yhteenlaskettu mineraalivarantoarvio on 2,2miljoona tonnia, jossa kullan keskipitoisuus on 5,4 grammaatonnissa (Dragon Mining Ltd:n pörssitiedote 23.2.2011).Arvion mukaan Juomasuon esiintymä on tunnetuilta mineraalivarainnoiltaanselvästi suurin (Taulukko 4-1).9

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!