13.07.2015 Views

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (8,5 Mb) - Ramboll

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (8,5 Mb) - Ramboll

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (8,5 Mb) - Ramboll

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

5. HANKKEEN JA SENVAIHTOEHTOJEN KUVAUS5.1 HANKEVAIHTOEHTOJEN ESISELVITYSKaikissa hankevaihtoehdoissa louhinta käynnistetäänvaiheittain sekä eteläisillä että pohjoisilla hankealueilla.Esiintyminen hyödyntäminen kokonaisuudessaan on tarpeenkaivostoiminnan kannattavuuden kannalta eikä louhinta-alueitasiten arvioida hankkeessa erillisinä vaihtoehtoina.Rikastamon vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja etsittiin YVAmenettelynaluksi karttatarkastelun perusteella huomioidenalueiden maankäytön suunnitelmat, ympäristön nykytilaja kuljetusyhteydet. Vaihtoehtoja haettiin ensivaiheessaenintään noin 10 km säteellä pohjoisesta ja eteläisestälouhinta-alueista.Vaihtoehtoisista sijoituspaikoista käytiin keskusteluaKuusamon kaupungin ja YVA-menettelyn yhteysviranomaisenatoimivan Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen kanssa.Rikastamon sijoittaminen eteläiselle louhinta-alueelleMeurastuksenahon tai Sivakkaharjun ympäristöön hylättiinalustavan vaikutusarvion pohjalta alueen sijaitessa lähelläRukan matkailualuetta ja Sivakkaharjun pohjavesialueen läheisyydessä.Vesistöolosuhteiden sekä Rukatunturin ja senympäristön luontomatkailuarvojen vuoksi Juomasuon louhinta-alueenlisäksi muut rikastamon sijoituspaikkavaihtoehdotsijoitettiin eri vesistöalueille.Malmin rikastustoiminnalle päädyttiin lopulta esittämäänkolmea vaihtoehtoista sijoituspaikkaa: Juomasuo(VE1), Salmijärvi (VE2) ja Kuusamon jäteasema (VE3).5.2 HANKKEEN SIJOITTUMINENPolar Mining Oy:n Kuusamon kultakaivoshanke sijoittuuKuusamon kaupungin alueelle. Hankkeessa arvioidaan kaivostoiminnanympäristövaikutuksia pohjoisen (Juomasuo,Hangaslampi, Pohjasvaara) ja eteläisen louhinta-alueen(Meurastuksenaho, Sivakkaharju) sekä kolmen vaihtoehtoisenrikastamopaikan (VE 1 Juomasuo, VE 2 Salmijärvi ja VE3 Kuusamon jäteasema) alueilla. Louhinta-alueet ovat kaikissarikastamon sijoituspaikkavaihtoehdoissa samat(Kuva 5-1).Ns. pohjoisen louhinta-alueen, Juomasuon,Hangaslammen ja Pohjasvaaran, esiintymät sijaitsevatKäylän ja Säkkilän kylien välisellä alueella, noin 2-3 km päässäkyläkeskuksista. Eteläisen louhinta-alueen, Sivakkaharjunja Meurastuksenahon, esiintymät sijaitsevat noin neljä kilometriäRukakeskuksesta luoteeseen.Rikastamon sijoitusvaihtoehto VE1 sijoittuu Juomasuonlouhinta-alueen yhteyteen. Toinen vaihtoehtoinen sijoituspaikkaVE 2 Salmijärvi, sijoittuu Kuusamon kunnan luoteisosaanPosion kunnan rajalle. Vaihtoehto VE 3 sijoittuuKuusamon kaupungin keskustan eteläpuolelle, nykyisenkaupungin jätekeskuksen läheisyyteen.11

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!