Kaavaselostus - Porvoo
Kaavaselostus - Porvoo
Kaavaselostus - Porvoo
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA 265.2.5 Maa- ja metsätalousKaavalla ei muodostu merkittävää vaikutusta alueen maa- ja metsätalouden harjoittamiseen.Suurin osa manneralueesta on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi (M). Tällä alueella maa- jametsätaloustoimet voivat jatkua samalla tavoin kuin ilman osayleiskaavaa.Kaavaan on osoitettu myös melko laajoja MU-4, MY-4 ja MY-5 –alueita. Ensin mainitulle on erityistäulkoiluohjaamistarvetta ja jälkimmäisillä erityisiä ympäristöarvoja. Merkinnät johtuvat suoraanmaakuntakaavan aluevarauksista. MU –alueen kaavamääräys on seuraava:"Alueen käytön suunnittelussa on metsätalousmaan säilyttämisen lisäksi kiinnitettävä huomiotaulkoilumahdollisuuksia parantavien ja ulkoilusta aiheutuvien haittoja vähentävien ulkoilupolkujen,ulkoilua palvelevien levähdysalueiden ja rantautumisalueiden järjestelymahdollisuuksiin.Alueella ei saa tehdä avohakkuita (MRL 41 § 2). Alueella ei saa kaataa puita tai suorittaamuuta maisemaa muuttavaa toimenpidettä ilman maankäyttö ja rakennuslain 128 §:nmukaista lupaa."MY-4 -alueiden kaavamääräys on seuraava:"Alueen käyttöä suunniteltaessa on otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden kannaltatärkeiden elinympäristöjen ja eliölajiesiintymien säilyttämisedellytykset. Alueella ei saa tehdäavohakkuita (MRL 41 § 2). Alueella ei saa kaataa puita tai suorittaa muuta maisemaa muuttavaatoimenpidettä ilman maankäyttö ja rakennuslain 128 §:n mukaista lupaa."MY-5 –alueiden kaavamääräys on seuraava:Alueen käyttöä suunniteltaessa ja aluetta käytettäessä on otettava huomioon alueen arvokasluonnonmaisema ja/tai saaren pienestä koosta aiheutuvat erityisvaatimukset. Alueella ei saatehdä avohakkuita (MRL 41 § 2). Alueella ei saa kaataa puita tai suorittaa muuta maisemaamuuttavaa toimenpidettä ilman maankäyttö ja rakennuslain 128 §:n mukaista lupaa.Maa- ja metsätalousalueiden rakennusoikeus on siirretty kaavan rakentamiseen varatuille alueillelaaditun rakennusoikeuslaskelman mukaisesti. Kaava ei salli muuta kuin maa- ja metsätalouteenliittyvää rakentamista M-alueelle.