13.07.2015 Views

Kaavaselostus - Porvoo

Kaavaselostus - Porvoo

Kaavaselostus - Porvoo

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA 32. LÄHTÖKOHDATOsayleiskaavatyötä varten on laadittu perusselvityksiä, jotka mahdollistavat ympäristöarvojenhuomioimisen sekä maanomistajien tasapuolisen kohtelun kaavaa laadittaessa. Alueen ympäristöarvojenhuomioimiseksi on laadittu Pellingin saariston luonto- ja maisemaselvitys (SuunnittelukeskusOy, 2008) sekä Pellingin saariston kulttuuriympäristöselvitys (FCG-Planeko Oy, 2008).Kaavaselostukseen on referoitu osayleiskaavan kannalta selvitysten oleellisimmat asiat. Luontoselvityksenkartat ovat selostuksen liitteenä 2. kulttuuriympäristöselvityksen kartat ovat selostuksenliitteenä 3. Kaavaprosessin alkuvaiheessa on tehty lisäksi selvitystyötä olemassa olevanrakentamistilanteen, infrastruktuurin, aluetta koskevien suunnitelmien ja maanomistajien toiveidenselvittämiseksi.Lisäksi on laadittu rakennusoikeuslaskelma, joka perustuu emätilaselvitykseen (LIITE 8). Tiedottilojen vuoden 1959 mukaisista emätiloista on hankittu maanmittauslaitokselta. Poikkeavissa tapauksissamuodostumista on tarkasteltu vanhojen tilakarttojen avulla. Tarvittaessa tilojen muodostumistatutkitaan tarkemmin muodostumisketjujen avulla.2.1 Suunnittelutilanne2.1.1 Valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteetValtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet täsmentävät maankäyttö- ja rakennuslain yleisiä tavoitteitaja niistä johdettuja kaavojen sisältövaatimuksia valtakunnallisesta näkökulmasta. Yleiskaavassaon huolehdittava valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten,että edistetään niiden toteuttamista (MRL 24§). Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on jaettuyleistavoitteisiin ja erityistavoitteisiin. Pellingin osayleiskaavassa oleellisia näistä ovat:Toimiva aluerakenne Aluerakenteen ja alueidenkäytön kehittäminen perustuu ensisijaisesti alueiden omiinvahvuuksiin ja sijaintitekijöihin.Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Elinympäristöjen toimivuutta ja taloudellisuutta edistetään hyödyntämällä olemassa olevaayhdyskuntarakennetta ja eheyttämällä taajamia. Taajamia eheytettäessä parannetaanelinympäristön laatua. Yhdyskuntarakennetta kehitetään siten, että palvelut ja työpaikatovat hyvin eri väestöryhmien saavutettavissa. Alueidenkäytön suunnittelussa on maaseudun asutusta sekä matkailu- ja muita vapaaajantoimintoja suunnattava mahdollisuuksien mukaan tukemaan maaseudun taajamia jakyläverkostoa sekä infrastruktuurin hyväksikäyttöä.Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvaratAlueidenkäytöllä edistetään kansallisen kulttuuriympäristön ja rakennusperinnön sekäniiden alueellisesti vaihtelevan luonteen säilymistäViranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytönsuunnittelun lähtökohtina. Valtakunnallisesti arvokkailla kohteilla ja alueilla on alueidenkäytönsovelluttava niiden historialliseen kehitykseen.Luonnon monimuotoisuuden säilyminenMaakuntakaavoituksella ja yleiskaavoituksella on luotava alueidenkäytölliset edellytyksetseudullisten virkistysalueiden muodostamiselle erityisesti Etelä-Suomessa ja suurilla kaupunkiseuduilla.Alueidenkäytön suunnittelussa rantaan tukeutuva loma-asutus on mitoitettava siten, ettäturvataan luontoarvoiltaan arvokkaiden ranta-alueiden säilyminen sekä loma-asumisenviihtyisyys.2.1.2 MaakuntakaavaYmpäristöministeriö on vahvistanut Itä-Uudenmaan maakuntakaavan 15.2.2010. Maakuntakaavanon osoitettu yleiskaavan kannalta seuraavat merkitykselliset merkinnät: Söderbyn kylä ja sen ympäristö on osoitettu kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisenkannalta tärkeäksi alueeksi (ma/v). Merkinnällä on osoitettu valtakunnallisesti arvokkaatalueet. Kaavamääräys on seuraava:

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!