19.09.2019 Views

SOListi_2019__1

• No tags were found...

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Työ urheilun, urheilijoiden ja

kiinteistöasioiden parissa on Merjan

mukaan haastavaa mutta kiinnostavaa.

Innokkaana penkkiurheilijana hän käy

katsomassa kaikki kotipelit aina kun se

vain on mahdollista. Hektisen pelikauden

ulkopuolellakin halleissa riittää

töitä, koska vain silloin niissä on mahdollista

tehdä isompia kunnostustöitä.

– Isku Areenan jäät sulatettiin

vasta kesäkuun kymmenennen päivän

tienoilla ja kiirettä pitää, että kaikki halutut

remontit saadaan valmiiksi ennen

uuden jään tekemistä elokuun alussa.

Tänä kesänä täällä on meneillään myös

toimistolaajennus Lahden Pelicansille,

Merja kertoo.

SOLin vastuulla oleva kiinteistöhuoltokaan

ei lepää laakereillaan

kesäsesongin aikana. Jutuntekohetkelläkin

kesäkuussa pihalla huhkivat

liikuntapaikkahoitaja Juuso Kantola

ja palveluvastaava Erno Kallio.

SOLin

palveluesimies

Arto Remes

tietää kaiken

hyvän jään tekemisestä

ja sen huollosta.

HANNU AALTONEN

Ratkaisevat olosuhteet

Mutta palataan vielä siihen, miten

juuri Lahdessa on onnistuttu luomaan

huippujäät halleihin. Itse jäädyttämisprosessi

on pysynyt suhteellisen

samanlaisena, mutta hallien olosuhteita

on saatu parannettua huimasti. Vastaus

jään laatuun löytyykin siis ehkä hieman

yllättäen ilmasta:

– Noin kolme vuotta sitten aloitimme

Siemensin kanssa projektin, jonka

tavoitteena on saavuttaa merkittävää

säästöä energiankulutuksessa. Siihen

kuuluu ilmanvaihtojärjestelmien uusimista,

lämmön talteenottoa, LED-valoihin

siirtyminen ja vaikka mitä.

Koko rakennus käytiin tarkkaan läpi

etsien kaikki paikat, joista voisi löytyä

huoltokohtia. Hallin kattoon asennetun

heijastavan kalvon ja ilmalämpöpumpun

avulla hallin olosuhteita, kuten

lämpötilaa ja ilmankosteutta, voidaan

tarkkailla ja hallita paremmin. Niillä

taas on puolestaan suuri merkitys jään

laatuun. Etenkin juuri kesällä jääntekoaikaan

riesana ollut älytön kosteusongelma

on nyt selätetty, Merja huoahtaa.

Avointa peliä

Merja Heiskanen ja Arto Remes

ovat, Merjan omien sanojen mukaan,

”vanha taistelupari”. Yhteiseen hiileen

puhaltaminen, avoimuus ja luottamus

ovat Merjan mukaan hyvän yhteistyön

ehdoton edellytys. Tärkeistä asioista

saa ja pitää muistuttaa - puolin ja toisin.

Jäähallin tapaiseen vaativaan kohteeseen

on myös löydyttävä oikeat ihmiset.

Hyvät jääntekijät ovat harvassa, joten

heidän ammattitaidostaan on pidettävä

huolta. Merja tietää kokemuksesta, että

siihen on yksi hyvä keino, joka on myös

SOLin toiminnan kulmakiviä:

– Olen aina korostanut koulutusta.

Porukkaa pitää kannustaa menemään

kursseille, joissa saa lisätietoja itse

jäänteosta ja kaikesta muustakin asiaan

liittyvästä. Olen aina sanonut Artolle,

että tietyllä tavalla koulutettuja kavereita

pitää olla riittävästi. Ja saavathan osallistujat

itsekin siitä paljon. Innostusta tulee

lisää ja sitoutuminen työhön kasvaa.

Isku ja SOL Areenoiden kiinteistöhuoltoon

kuuluu jään hoidon lisäksi

muidenkin tilojen tekninen huolto

sähkö- ja putkitöitä lukuun ottamatta.

Käytännössä se tarkoittaa monenlaista

huolenpitoa lamppujen vaihdosta vuotavien

hanojen tiivisteiden uusimiseen.

Isku Areenalla solilaiset päivystävät

kahdessa vuorossa aamuseitsemästä

iltayhteentoista. Liigapelien aikana

työntekijöitä on kaksi, ja lisävoimia

tulee apuun aina tarvittaessa esimerkiksi

silloin kun halli täytyy muuntaa

vaikkapa konserttisaliksi. Toimenkuva

on siis todella monipuolinen ja vaatii

aktiivista otetta. Avoimuus ja kommunikointi

ovat työssä onnistumisen

edellytys, jotta tieto huoltoa kaipaavista

asioista kulkee eri ihmisten välillä.

– Täällä olevat SOLilaiset ovat

kuin osa hallin omaa porukkaa. He

ovat ylpeitä taidoistaan jään teossa,

pitävät paikkoja aktiivisesti silmällä

ja ratkaisevat ongelmat, jos niitä tulee

eteen, Arto korostaa.

YRITYSKAUPASSA HAETAAN

HENKILÖSTÖLLE UUSIA

MAHDOLLISUUKSIA

SOL on kuluneen vuoden

aikana kasvanut kahdella

yritysostolla, kun Pirkanmaan

Osuuskaupan siivouspalvelutoiminta

sekä Total Kiinteistöpalvelut Oy

Jyväskylän kaupungilta siirtyivät SOLille.

Molemmissa kaupoissa myyvät tahot

halusivat antaa henkilöstölle aiempaa

paremmat mahdollisuudet kehittyä

työssään. Tämän nähtiin toteutuvan

jatkossa parhaiten SOLin katon alla.

Osaaminen ja

kehityskyky tärkeää

Pirkanmaan Osuuskauppa luopui

yrityskaupan myötä siivoustoiminnastaan,

sillä toiminnan kehittäminen

olisi vaatinut lisäpanostuksia. Niinpä

Osuuskaupassa nähtiin paremmaksi

siirtää siivoustoiminta kokonaan siihen

erikoistuneen toimijan tehtäväksi.

Pirkanmaan Osuuskauppa ja SOL

olivat tehneet yhteistyötä jo pitkään, joten

molemmat osapuolet tunsivat toisensa

hyvin entuudestaan.

- Meidän siivousosaamisemme ja

kehityskykymme olivat Osuuskaupalle

tärkeitä asioita kaupanteon yhteydessä.

Lisäksi Osuuskauppaa innosti se, että pystymme

tarjoamaan henkilöstölle aiempaa

paremmat mahdollisuudet kouluttautumiseen

ja uralla etenemiseen, myynnin

johtaja Reijo Salmela SOLista kertoo.

Työnantajan vaihtuminen

on herkkä paikka

Liikkeen luovutuksessa työntekijät siirtyvät

uudelle työnantajalle vanhoina työntekijöinä.

Se tarkoittaa, että esimerkiksi

henkilöstön työsuhteen alkamispäivät

eivät muutu ja ansaitut lomakertymät

säilyvät ennallaan. Osuuskaupalta siirtyi

vanhoina työntekijöinä kaikkiaan 35

henkilöä SOLin palvelukseen.

Henkilöstön siirtyminen toisen

työnantajan palvelukseen on aina herkkä

ja tärkeä paikka – SOL on pyrkinyt

ottamaan Osuuskaupasta siirtyneen

henkilöstön vastaan niin hyvin kuin

mahdollista heti sopimuksen allekirjoituspäivästä

alkaen.

– Halusimme myös, että kaikki

meille siirtyvät työllistetään kokopäiväisesti

ja että he pääsevät osaksi

SOL-perhettä mahdollisimman nopeasti,

sanoo Salmela.

Työt jatkuvat tuttuun tapaan

Total Kiinteistöpalvelut oli ennen SOLin

yrityskauppaa Jyväskylän kaupungin

yhtiöittämä liikelaitos, joka on vastannut

kaupungin siivous-, kiinteistö-, turva- ja

toimitilapalveluista. Yrityskaupassa

yhtiö ja sen 190 työntekijää siirtyivät

SOLin omistukseen, ja Total on jatkanut

toimintaansa SOLin tytöryhtiönä.

– Yrityksen omistaja, hallitus ja toimitusjohtaja

vaihtuivat, mutta muuten

työt jatkuvat entiseen tapaan saman

Total-nimen alla. Suunnitelmissamme

on fuusioida Total SOLiin vuoden 2019

aikana, SOLin liiketoimintajohtaja

Jussi Holopainen kertoo.

”Olemme iloisia

uusista SOLilaisista”

Totalissa päädyttiin yrityskauppaan

samoista syistä kuin Pirkanmaan Osuuskaupassa.

Menestyminen kiristyneessä

kilpailutilanteessa Jyväskylän seudulla

olisi vaatinut toiminnan kehittämistä ja

laajentamista. Totalissa todettiin, ettei

kaupungin omistajuus anna kehitystyöhön

parhaita eväitä, ja toisaalta henkilöstölle

haluttiin antaa aiempaa paremmat

mahdollisuudet kehittyä ammatissaan.

Holopainen on mielissään Totalin

yrityskaupasta, sillä kaupan myötä SOL

voi tarjota Jyväskylän seudulla laajemmin

siivous-, kiinteistö-, turvallisuus- ja

toimitilapalveluita.

– Arvostamme myös Totalin henkilöstöä

hyvin korkealle. He ovat ammattilaisia

työssään ja olemme iloisia kaikista kaupan

myötä saamistamme uusista SOLilaisista,

Holopainen toteaa tyytyväisenä.

42 Kiinteistöpalvelut

Vastuullisuus 43

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!