Minna Piironen

Suomessa
Kuva 11. Lantun viljelyä esplanadilla vuonna 1918.
Suomessa kaupunkiviljely on saanut alkunsa muualta Euroopasta tulleista vaikutteista. Euroopas-
sa puutarhaviljelyn kehittäjänä on toiminut luostarilaitos, jossa munkkien tehtäviin kuului puutar-
hanhoidon ja viljelyn opettaminen kansalle (Simonen 1961: 22). Suomessa aateliset omaksuivat
ensimmäisinä munkkien opit keskiajalla, jolloin kartanoiden ja linnojen pihoilla alettiin viljellä kasveja
(Simonen 1961: 42-43). 1700- luvulla puutarhaviljely alkoi levitä jo tavallisen kansan keskuuteen.
Euroopasta saadut vaikutteet edesauttoivat sen leviämistä ja monipuolistumista (Nummi
1997: 22; 26).
1900- luvun alussa siirtolapuutarha-aate levisi Suomeen kaupungistumisen ja teollistumisen myötä
(Honka-Hallila 2010). Siirtolapuutarhoilla oli tuolloin suuri merkitys perheiden ruokataloudessa
(Honka-Hallila 2010). Tantarimäen (2001b) mukaan maailmasodilla on ollut merkittävä vaikutus
kaupunkiviljelyn kehitykseen Suomessa (Tantarimäki 2001b: 193). Sota-aikana kaikkia kotirintamalla
olleita kannustettiin puutarhaviljelyyn, minkä tarkoituksena oli saada ruokavalio monipuolisemmaksi.
Yksityisten pihojen lisäksi myös kaupungin julkisia nurmialueita muokattiin viljelykäyttöön.
Vuonna 1945 Helsingissä oli kuusi hehtaaria puistojen pinta-alasta viljelykäytössä. Puistoissa
viljeltiin erityisesti perunaa, lanttua sekä kaalia. (Nummi 1997: 103-104)
Sotien jälkeenkin hyötykasvien viljely jatkui aktiivisena, kunnes 1960- luvulla elintarviketuotannon
paraneminen, kaupan vapautuminen ja talouden kohentuminen vapauttivat kaupunkilaisia omasta
ravinnontuotannosta. Palstaviljely väheni ja ruoan tuotannon sijaan puutarhoja alettiin pitää
harrastuksena (Nummi 1997: 115; Tiainen et al: 1983: 6). 1980- luvulla viljelypalstojen kysyntä taas
kasvoi. Vuonna 1982 tehdyssä tutkimuksessa käy ilmi, että 49 % Suomen asuntokunnista oli palstaviljelijöitä
(Tiainen et al: 1983: 7, 9-15).
23