nattanen-type - arkisto.gsf.fi - Geologian tutkimuskeskus

satunnaisesti molybdeenihohdetta, magnetiittia, hematiittia, magneettikiisua ja rikkikii-
sua (taulukko 14). Molybdeenihohde on siinä pieninä tähtimaisina suomukasaumina.
Magnetiitti ja hematiitti ovat harvana pirotteena. Magneettikiisua, rikkikiisua ja
hematiittia esiintyy rakosilauksissa.
Punertavaa biotiittigraniittia on paljastuneena Perhejärven itäpuolella. Kivi poikkeaa
vaaleasta tyypistä paitsi väriltään myös hieman pienemmän raekokonsa puolesta.
Paikoin on merkkejä myös muuttumisesta, jolloin kivi on vaalean punaruskean kirjavaa
ja violetin savyista. Kiven mineraalikoostumus ja tekstuuri ovat muuten samanlaiset
kuin vaalealla tyypillä, mutta lisaksi esiintyy melko voimakasta muskoviittiutumista ja
epidoottiutumista seka jonkin verran kloriittiutumista. Epidootti esiintyy epämääräisinä
raerypaina vierasmuotoisen opaakin kanssa. Epidootin kokonaismäärä on lahes 10 %.
Lohivaaran länsirinteellä ja Kokonpesävaarassa esiintyy molempia tyyppejä. Siellä
ne ovat yleensä tervettä kiveä ja keskenään hyvin samanlaisia selvaa värieroa lukuun
ottamatta. Myös Hanhivaarassa on punertavaa tyyppiä vaalean tyypin seassa noin 2 m:n
paksuisena loiva-asentoisena horisonttina.
Biotiittigraniitit ovat keskirakeisia ja jokseenkin tasarakeisia. Niillä on monzograniit-
tinen koostumus (kuva 14), mutta vaalea tyyppi on hieman kalimaasälpapitoisempaa
kuin punertava tyyppi. Biotiittigraniittien paamineraaleina ovat kvartsi, kalimaasalpa,
plagioklaasi ja biotiitti. Aksessorisina mineraaleina ovat opaakki, titaniitti, apatiitti,
zirkoni ja fluoriitti. Sekundaarisina mineraaleina on kloriittia, muskoviittia/serisiittia ja
epidoottia. Tummien mineraalien yhteismäärä on välillä 1-4,5 % (taulukko 12).
Biotiittisuomut osoittavat lievää suuntautuneisuutta. Plagioklaasissa ja biotiittisuo-
muissa on paikoin vähäistä taipuneisuutta. Myrmekiittiset rakenteet ovat tyypillisiä.
Kvartsi (0 = 0,5-10 mm) esiintyy vierasmuotoisina aaltosammuvina rakeina.
Poikiliittisissa kvartsirakeissa on kalimaasalpa- ja plagioklaasisulkeumia. Kalimaasalpa
(0 = 0,5-6 mm) on ristikaksostunutta mikrokliinia. Mikrografista tekstuuria esiintyy
satunnaisesti. Kookkaiden kalimaasalparakeiden sisältämät plagioklaasisulkeumat ovat
paikoin myrmekiittisia. Plagioklaasi (0 = 0,5-7 mm, An,_,,) on paikoin konsentrises-
ti vyöhykkeista. Plagioklaasin muuttumistuloksina ovat serisiitti ja epidootti. Mikroklii-
ni on paikoin syrjäyttänyt plagioklaasia. Biotiitti (0 = 0,5-2 mm) esiintyy repaleisina
ja osittain kloriittiutuneina suomuina, joissa on runsaasti apatiittisulkeumia (0 = 0,l-
0,5 mm). Titaniittia, zirkonia ja fluoriittia on satunnaisesti.
Apliittigraniitti
Apliittigraniitti kuuluu graniittikompleksin viimeiseen intruusiovaiheeseen. Se leikkaa
ja breksioi kaikkia muita paakivilajeja. Apliittigraniittia esiintyy laaja-alaisena ja hyvin
palj astuneena Kokonpesävaarassa (kuvat 13, 15 ja 17). Muualla, paaasiassa Kokonpesa-
vaaran itapuolisilla alueilla ja Kiekerövaarassa, vastaavaa graniittityyppiä on tavattu
muita graniitteja leikkaavina juonina seka syvakairauksissa Kokonpesävaaran lounais-
puolella (kuvat 15 ja 16). Kokonpesävaarassa apliittigraniitilla saattaa olla jatkuvuutta
etelaan, lounaaseen ja mahdollisesti luoteeseen laajojen soiden peittamille alueille.
Apliittigraniitissa on kolme selvaa rakoilun pääsuuntaa (paälustat). Niistä kaksi on
lahes pystyja, toisiaan vastaan kohtisuorassa, ja kolmas on lahes vaaka-asentoinen.
Kivellä on taipumus lohkoutua lahes suorakulmaisiksi rombisiksi kappaleiksi. Paärako-
jen lisaksi esiintyy usein sekundaarisia pystyjä rakoja, jotka ovat noin 30 asteen
kulmassa toiseen pystyrakoiluun nähden (ns. Y-rakoilu). Vaakarakoilun kaateen suunta
vaihtelee melkoisesti ja on paikoin etelaan, paikoin pohjoiseen ja yleisimmin itaan.
Mikäli vaakarakoilu myötäilee apliittigraniitin kattokontaktin suuntausta, on apliittigra-
niitin kontaktin kaade myös loivasti itaan. Outokumpu Oy:n Malminetsinnän suoritta-
mien kairausten perusteella apliittigraniitti sijoittuu biotiittigraniitin katto-osiin ja
saavuttaa melko suuren paksuuden (kuva 16).
Kokonpesävaaran lansirinteella apliittigraniitin sivukivikontaktissa on breksiavyöhy-
ke, jonka leveys suurimmillaan on noin parikymmentä metriä. Breksiavyöhykkeen
kulkusuunta on pääasiallisesti sama kuin alueella esiintyvien apliittimyloniittien ja
myloniittien kulkusuunta (30"). Breksiakappaleet koostuvat paaasiassa kompleksin