nattanen-type - arkisto.gsf.fi - Geologian tutkimuskeskus

Graniittien yleinen tyypitys
Chappell ja White (1974) luokittelevat Kaakkois-Australian fanerotsooiset granitoidit
geokemiallisten ja geologisten ominaisuuksien perusteella 1- ja S-tyyppeihin, jotka ovat
aktiivisten mannerreunusten graniitteja. Tyyppien väliset erot heijastavat niiden erilaista
lähtömateriaalia, joka on joko magmaattinen (1-tyyppi) tai sedimenttinen (S-tyyppi).
Luokittelua on myöhemmin taydennetty M- ja A-tyypeilla (White 1979, Wones 1979,
Collins et al. 1982, White ja Chappell 1983). M-tyyppi edustaa harvinaisia mesotsooisten
valtamerten saarikaarien plagiograniitteja. A-tyypin granitoidit ovat post- tai anorogee-
nisia, ja niiden geokemialliset piirteet selitetään lahtömateriaalilla, jonka uskotaan
olevan edeltaneissa orogeenisissa vaiheissa syntyneiden granitoidien restiittia (Collins et
al. 1982, Pitcher 1983). A-tyypin granitoidien synty liitetään joko manttelimagmojen
diapiiriseen kohoamiseen stabiloituneiden mantereiden alla tai niiden tunkeutumiseen
kratonien rift-vyöhykkeisiin, jolloin manttelimagmat aiheuttavat kuoren osittaisen
sulamisen.
Alumiinikylläisyys-Si0,-diagrammissa (kuva 22a) Nattas-tyypin graniitit ovat heikos-
ti peralumiinisia ja osuvat pääosin S-tyypin kenttään. On kuitenkin huomattava, että
1-tyypin voimakkaasti fraktioituneet tai minimisulasta syntyneet graniitit ovat myös
usein peralumiinisia. Whiten ja Chappellin (1983) mukaan S-tyypin graniittisarjoissa
alumiinin ylikyllaisyys vähenee differentiaation edistyessä. Päinvastoin kuin S-tyypin
graniittisarjoissa Nattas-tyypin graniittien alumiinikyllaisyys on joko varsin vakio
(Riestovaara ja Tepasto), tai se kasvaa Si0,-pitoisuuden mukana (Pomovaara ja
Nattanen). Viimeksi mainittu on tyypillinen piirre seka 1-tyypin granitoideille (White ja
Chappell 1983) että A-tyypin proterotsooisille granitoidisarjoille (Anderson 1983).
Nattasen stokin ulkopuoliset ryoliittijuonet osoittavat voimakkaampaa kehitystä peralu-
miinisiksi kuin itse Nattasen graniitti.
Nattas-tyypin graniittien alkalinen luonne käy ilmi Na,O-K,O-diagrammista (kuva
22b). Kaliumpitoisuudet ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta säännöllisesti
hieman suurempia kuin natriumpitoisuudet. Yleispiirteenä voidaan sanoa, että toisen
alkalin vahetessa toinen lisääntyy, joten alkalisumma pysyy varsin vakiona (kuva 20b).
Tepaston graniittikompleksi on tutkimuskohteista Na,O-rikkain ja Riestovaara K,O-rik-
kain. Whiten ja Chappellin (1983) luokittelussa Nattas-tyypin graniitit osuvat kauniisti I-
ja A-tyypin kenttien leikkaukseen. Ne eroavat natriumrikkaampina Etelä-Suomen
myöhaisorogeenisista mikrokliinigraniiteista ja rapakivigraniiteista, joiden K,O-pitoisuu-
det vaihtelevat enemmän ja ovat usein suurempia kuin Nattas-tyypin graniiteissa
(Haapala et al. 1987).
Graniittikompleksien sisäinen kehitys
Nattas-tyypin graniittikompleksien mediaanikoostumukset osoittavat geokemiallista
kehitystä vanhoista karkearakeisista faaseista nuoriin keskirakeisiin graniitteihin ja
juonimaisiin faaseihin (taulukko 16). Esimerkiksi Si0,-pitoisuudet kasvavat seka Ti0,-,
FeO*-, MgO- ja CaO-pitoisuudet vahenevat. Graniittifaasien erot eivät ole suuria, mutta
ne ovat kuitenkin systemaattisia. Usein hivenalkuaineet kuvaavat geokemiallista kehitys-
tä paremmin kuin pääalkuaineet, koska niillä on voimakas pitoisuusvaihtelu ja usein
hyvä korrelaatio seka pää- että hivenalkuaineisiin. Yleensä Ba-, Sr-, Zr- ja La-pitoisuu-
det vahenevat ja Rb-pitoisuus kasvaa kompleksien evoluutiossa. Nattas-tyypin graniitti-
kompleksien sisäistä geokemiallista kehitystä tarkastellaan esimerkkien valossa seka
alkuaineiden alueellisena jakaumana että intrusiivifaasien keskinaisena kehityksenä.