Lataa PDF - Poesia

Yksinäisyyttäkin olen alkanut potea. Meni järki. Antakaa munelää! Ehkä voin oppia hyväksymään sen, että teen virheitä, eikäminun tarvitsisi pilata päivääni häpeämällä koko ajan. Kun ei saaunta, niin ei saa unta. Mutta kovasti yritän täällä jaksaa vaikkajuuri nyt se on todella vaikeaa. Olenkohan edes olemassa?Olenko minä tosiaan näin toivottoman typerä? Hyväksikäytetynolo on pieni ja kurttuinen. Pääsisinpä pois tästä olosta enkäkärsisi enää. En pääse niitä pakoon ja aina kun vanha hiipuujonnekin pimeyteen uusi välähtää säikäyttäen niin, että sydämenipompahtaa ja tuntuu mahdottomalta elää. Viime yön olen vainpyörinyt sängyssä hikoillen ja katsellen kuolleiden ihmistenkasvoja aina kun suljen silmäni. Tuntuu kuin olisinpuristuskoneessa joka samalla työntelee pieniä neuloja ihoni läpikaikkiin mahdollisiin kipupisteisiin kiduttaen hiljaa hengiltä.Pelottaa enemmän kuin koskaan ennen. Okei myönnetään, olenheikko luonne. Olen yksinäinen tässä kaupungissa, ja se tekeeolon tukalaksi. Saa nähdä miten mä jaksan. Tai sitten tämä onmaailmanlopun enteitä. Jalat lähtivät sillai kivasti alta. Pillahdankohta itkuun kun näen itseni peilistä. En näytä enää edes melkein