Lataa PDF - Poesia

suojelkoot minua unimaailmaltani. En enää odottanut muidenvarauksetonta hyväksyntää ja opin jopa nauttimaan olostanivarjoissa. Karseeta tulla himaan. Ei sillä, minä inhoan ranskatartaja sen kaikkia pieniä vikoja. En tykkää erottua massasta, ahdistunjos minua katsotaan. Silmät seisovat päässä ja aivot lyövät tyhjää.Miksi en pidä epätoivosta? Miksi masennus on sympaattisempidiagnoosi kuin paniikkihäiriö? Kuinkahan kauan menee, ennenkuin ne tajuavat, etten enää asu siellä, ettei minua oikeastaanenää edes ole? Oli aika vitun lähellä, ettei minusta tullutihmisjauhelihaa. Ei ihme, että ollaan sairasta sakkia. Unetkalvavat vaikka ne ovat vain unia, tuntuvat silti todellisilta. Mistäsitä kukaan tietää minkälainen ihminen hihnan toisessa päässä on.En muistanut kuin isäni ja äitini. Mutta ei tämä aina mukavaa ole,etenkään aamuisin kun huone pyörii silmissä, kun pitäisi sängystäylös päästä. Olen silloin eri ihminen kuin nyt. Melkein toivoin,että minulla olisi paljon kavereita. Olo on todella väsynyt, kun onpitänyt keskittyä niin moneen uuteen asiaan ja yrittää tehdäparhaansa. Eipä ihme, että menestys elämässä on ollut tätäluokkaa, kun suurimman osan elämästäni olen kuluttanut täysin