Kuljetus & Logistiikka 3 / 2023
Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.
Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
den ja palvelujen löytäminen sekä
niiden vaivaton käyttöönotto", kertoo
VTT:n Älykkäät toimitusketjut
ja logistiikka -tutkimustiimin vetäjä
Ville Hinkka.
VTT vastaa haasteeseen monikansallisen
Admiral-hankkeen kautta,
joka sai yli 7 miljoonan euron EUrahoituksen.
Suomesta mukana
ovat VTT:n lisäksi Awake.AI ja Steveco
Oy, joiden osuus hankerahoituksesta
on 2,6 miljoonaa euroa.
"Tavoitteena on luoda kauppapaikka,
jossa yritykset voivat vertailla
alihankintaketjun päästöjä sekä
hankkia esimerkiksi satamatoimintoja
helpottavia palveluita
ja sovelluksia. Tämän lisäksi hankkeessa
testataan VTT:n ja muiden
kumppaneiden kehittämien digitaalisten
palvelujen toimintaa yli
maarajojen. Mukana on 21 kumppania
yhdeksästä Euroopan maasta,
esimerkiksi it-yrityksiä, logistiikkayrityksiä,
VTT:tä vastaava
tutkimuslaitos Portugalista sekä
kolme yliopistoa", Hinkka selvittää.
Monia tasoja koskettava
kokonaisuus
On tärkeää, että yrityksissä ymmärretään
vaatimukset niin vastuullisuuden
kuin sitä koskevan
raportoinnin suhteen ja sitoudutaan
ottamaan ne kiinteäksi osaksi
toimintaa.
"Kriittisintä alkuvaiheessa on kuitenkin
se, että yritysten vastuullisuutta
tukevia vähäpäästöisiä logistiikkapalveluita
olisi helposti
saatavilla ja niitä olisi mahdollista
vertailla johdonmukaisesti
hankintapäätösten tueksi. Meidän
vahvuutemme ja panoksemme
VTT:llä on aiheeseen vahvasti
liittyvän ilmastonmuutokseen
liittyvän 'systeemisen muutoksen'
ymmärtämisessä ja tämän muutoksen
puolueettomassa tukemisessa.
Suunnan muuttaminen kohti
vihreämpiä toimitusketjuja ja
hankintaprosesseja vaatii onnistuakseen
konkreettisia uusia teknologisia
innovaatioita, mutta myös
vuosien saatossa vakiintuneiden
käytänteiden ja ajattelumallien
purkamista. Näin haastava ja poikkitieteellinen
aihe sekä siihen kiinteästi
liittyvä projekti sopii meille
loistavasti", sanoo VTT:n erikoistutkija
ja Admiral-hankkeen koordinaattori
Harri Pyykkö.
Kun kuljetus-, ja logistiikkayritykset
kokevat saavansa kilpailuetua
tarjoamalla vähäpäästöisiä palveluita
ja vastinetta vihreille investoinneilleen,
on odotettavassa, että
kokonaispäästöt lähtevät nopeaan
laskuun.
* Karkeasti jaoteltuna Scope 1 sisältää
yrityksen suorat päästöt, Scope
2 ostoenergiasta aiheutuvat päästöt
ja Scope 3 epäsuorat, kuten hankintojen,
jakelun ja liikematkustamisen,
päästöt.
23