21.06.2023 Views

Kuljetus & Logistiikka 3 / 2023

Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.

Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Blogi: Mutkia matkassa –

onnettomuusauton tallentaman

tiedon jäljillä

Tarvittiin juristin tiedot ja insinöörin taidot, että ajoneuvon pilvidata saatiin valmistajalta ja sitä osattiin tulkita.

Kuva: Mostphotos.

Onnettomuustutkinnassa olisi oleellista päästä tutkimaan

ajoneuvon pilveen tallentamaa dataa. Siihen

käsiksi pääseminen on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi.

Tapio Koisaari ja Janne Jumppanen kertovat

blogissaan, millaisia haasteita tiedonsaannissa on.

Henkilöauto ja jalankulkija

törmäsivät, ja tapaus tuli

liikenneonnettomuuksien

tutkijalautakuntien tutkittavaksi.

Ajankohdan ja paikan lisäksi tapahtuneesta

oli kuitenkin tarjolla

vain vähän tietoa. Ilmeisesti bussia

tavoitellut jalankulkija juoksi

ajoradalle suojatien ulkopuolella,

eikä huomannut tietä ajavaa autoa.

Yksi onnettomuustutkinnan tärkeistä

avoimista kysymyksistä

oli auton turvalaitteiden toiminta.

Jarruttiko auton automaattijarrutus,

kuljettaja vai ei kumpikaan?

Koska turvatyynyt eivät lauenneet

törmäyksessä, niin sanottuja törmäystietoja

(EDR, Event Data Recorder)

ei tallentunut auton turvatyynyjen

ohjainlaitteelle. Kos-

42

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!