Seppo Sajama LOGIIKKA JA ARGUMENTAATIO 2012 - Joensuu

siinä, että se on tiiviimpi kuin alkuteksti, tiivistelmään siirtyy vain lähtötekstin olennainen informaatio.
Tiivistelmä on siis deduktiivista päättelyä siinä mielessä, että hyvä tiivistelmä ei saa sisältää mitään, mitä
ei olisi jo sanottu lähtötekstissä, vaikka se ei voikaan sisältää kaikkea lähtötekstin informaatiota.
Systematisointi. Strawsonin listaan voisi lisätä kolmannen esimerkin, lainopillista tutkimusta tekevän
oikeustieteilijän. Perinteisen käsityksen mukaan lainopin tehtävä on voimassaolevan oikeuden jonkin
osan selvittäminen ja systematisointi. Näistä kahdesta “systematisointi” on hyvin lähellä deduktiivista
päättelyä. Systematisointi on nimittäin hajanaisen ja redundantin (“itseään kiusallisesti toistavan”)
informaation pakkaamista selviin ja helposti käsiteltäviin paketteihin. Systematisointi on siten hyvin
lähellä tiivistelmän tekoa.
Teologit, kielitieteilijät ja filosofitkin tekevät usein samanlaista systematisointityötä. Raamatun
Sananlaskujen kirjan eettisiä ohjeita tulkitseva teologi tai Platonin tietoteoriaa tutkiva filosofi ei tee
kokeita eikä havainnoi tutkimuskohdettaan. He molemmat yrittävät saada selville, mitä heidän
tutkimassaan tekstissä sanotaan. He yrittävät saada sekavaan ja hajanaiseen tekstikokonaisuuteen
järjestystä.
Raamatun Sananlaskujen kirja koostuu puolesta tusinasta eri osakokoelmasta. Ensimmäinen ja
luultavasti nuorin niistä (suunnilleen kirjan ensimmäinen kolmannes eli luvut 1‐9) sisältää jo selviä
yrityksiä systematisointiin, mutta kirjan loppuosa (luvut 10‐30, lukuun ottamatta luvun 30 loppuosaa) on
täysin hajanainen rypäs lyhyitä maallisia elämänviisauksia. Miten sitä voisi ja pitäisi tulkita ja
systematisoida? Tähän kysymykseen ei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta, koska jokainen
tutkija tekee omaa tutkimustaan omista lähtökohdistaan käsin. Aatehistoriallisesti suuntautunut tutkija
voi etsiä todisteita yhteyksistä egyptiläisiin ja babylonialaisiin sanalaskukokoelmiin; fundamentalisti voi
etsiä viittauksia Jeesukseen, koska Lutherin mukaan koko Raamattu puhuu Jeesuksesta (ja ehdotonta
auktoriteettiaan Lutheria hän ei tohdi epäillä); moraalifilosofian harrastaja voi yrittää järjestää ne
luokkiin, etsiä niiden taustalla olevia ääneen lausumattomia yleisiä periaatteita jne.; vertailevasta
tutkimuksesta innostunut tutkija voi verrata Sanalaskujen inhimillistä etiikkaa Mooseksen kirjojen paljon
primitiivisempään etiikkaan ja niin edelleen.
Samalla tavoin Platonin tietoteoria on hajallaan pitkin Platonin tekstejä (dialogeja ja kirjeitä). Sen
tutkijan pitää ensiksi rajata mielestään relevantit kohdat Platonin dialogeista (ja ehkä muualtakin),
toiseksi hänen pitää kaivaa niistä esille niiden sisältämät tietoteoreettiset ideat, kolmanneksi hänen
pitää tiivistää ne ja ilmaista ne omin sanoin, neljänneksi kirjoittaa oma niitä selittävä teksti, viidenneksi