Seppo Sajama LOGIIKKA JA ARGUMENTAATIO 2012 - Joensuu

4 Hume ja induktion ongelma
Induktion ongelmiin päästiin kunnolla käsiksi vasta 1700‐luvulla David Humen myötä. Vaikka häneltä
löytyy selkeä näkemys induktion luonteesta, hänkään ei käytä sanaa “induktio” vaan puhuu useimmiten
“todennäköisestä päättelystä”. Silti hän puhuu itse asiasta.
Bertrand Russell ilmaisee induktion ongelmallisuuden esimerkillään kalkkunasta. Se sai ruokaa joka
aamu kello 9. Se sai sitä samaan aikaan kaikissa olosuhteissa: kesällä ja talvella, kauniilla ja rumalla
säällä. Induktiivisen päättelyn mestarina kalkkuna teki johtopäätöksen: “Saan joka päivä ruokaa klo 9
aamulla”. Jouluaattoaamuna klo 9 kalkkunan kaula kuitenkin katkaistiin ja siitä valmistettiin jouluateria.
Kertomuksen opetus on, ettei induktioon voi luottaa. Olkoon ilmiö toistunut miten monta kertaa
tahansa, on silti loogisesti mahdollista, että tulevaisuus on erilainen kuin menneisyys. Itse asiassa
tulevaisuus voi olla millainen tahansa – kunhan se ei ole loogisesti ristiriitainen.
Russellin kalkkunan kohtaaman ongelman ydin on se, että koska kaikki kokemuksemme koskee
menneisyyttä, sitä ei voi ilman muuta soveltaa tulevaisuuteen.
Elliot Sober antaa kirjassaan The Core Question of Philosophy (sanasto‐osa) mainion määritelmän
induktiolle:
Induktio on ei‐deduktiivinen argumentti, jossa otoksessa olevien yksilöiden ominaisuuksista
päätellään otoksen ulkopuolella olevien yksilöiden ominaisuuksia.
Sitä soveltamalla voimme sanoa, että Russellin kalkkunan tapauksessa otos muodostui kaikista
kalkkunan siihen mennessä kokemista aamuista, joista kalkkuna teki rohkean yleistyksensä myös
jouluaattoaamuun ja kaikkia sitä seuraaviin aamuihin. Yleistys osoittautui vääräksi. Induktion
ongelmallisuus on siinä, että vaikka meidän on kalkkunan tavoin pakko käyttää arkielämässä induktiota,
emme voi koskaan todistaa sen avulla saatua tietoa (deduktiivisella argumentilla) emmekä siksi voi
luottaa siihen sataprosenttisesti.
Samanlainen oli myös Humen “ratkaisu” induktion ongelmaan. Se voidaan ilmaista aforismina: vaikkei
sitä voi todistaa, ilman sitä ei voi elää. Sir Karl Popper esittää nämä induktion ongelman kaksi puolta –
todistamattomuuden ja korvaamattomuuden – selkeästi:
Humen kaksi induktion ongelmaa ovat:
(1) Looginen ongelma: Voidaanko rationaalisesti puolustaa päättelyä, jolla siirrytään
toistuvasti havaituista ilmiöistä ilmiöihin, joista kenelläkään ei ole mitään tietoa? Humen vastaus
oli kategorinen “ei’“. Sitä ei voida puolustaa, olkoon kyseinen ilmiö havaittu miten monta kertaa