Kuljetus & Logistiikka 1 / 2024
Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.
Kuljetus&Logistiikka -lehti on logistiikka-alan ammattilaisille kohdennettu tiedottaja.
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Yritysten raportoitava
alihankinnan tuottamat
epäsuorat päästöt
Pääkirjoitus
Euroopan unioni on tiukentamassa ympäristölle
ja ilmastolle haitallisen toiminnan sekä vastuullisuusraportoinnin
velvollisuuksia. Määräysten toteuttaminen
käytännössä on vielä monelle yritykselle,
mutta myös kansallisille viranomaisille osittain
hämärän peitossa, ja tarkentavia pelisääntöjä
odotetaan yhä EU:lta. Isossa kuvassa taustalla on
EU:n hiilineutraalisuustavoite vuoteen 2050 mennessä,
jonka toteutumiseen ei riitä pelkkä yritysten
keskittyminen omien suorien päästöjensä vähentämiseen,
vaan myös toimitusketjujen epäsuorat
päästöt on saatava alas.
Vuoden 2024 alusta on suurten yritysten raportointivelvollisuus
laajetunut myös esimerkiksi alihankintoihin,
eli niin sanottujen Scope 3:n* päästöihin,
joissa yrityksen ostamilla kuljetus- ja logistiikkapalveluilla
on merkittävä osuus. Tämä on
synnyttänyt yrityksille uudenlaisia haasteita palveluiden
ja tuotteiden hankintaan sekä edellyttää
selvästi nykyistä tehokkaampaa läpinäkyvyyttä
ja omistautuneisuutta alihankkijoiden tuottamiin
päästöihin. Raportointivelvollisuus koskee muutaman
vuoden sisällä myös pieniä ja keskisuuria yrityksiä.
Raportin tulee olla osana yritysten vuosikertomusta.