Itsetehostuksesta nöyryyteen

asiat liittyivät tiiviisti toisiinsa ja suorastaan edellyttivät toisiaan, sillä
Neuvostoliiton näkökulmasta vaatimus Saksan joukkojen aseistariisumisesta oli
keino toteuttaa Suomen ja Saksan suhteiden katkeaminen kärjistetysti ja
peruuttamattomasti. 860 Liittoutuneiden valvontakomission (LVK) kokouksessa sen
Helsinkiin vasta saapunut puheenjohtaja Andrei A. Ždanov totesi, että oli tähdättävä
siihen, että suomalaiset ”tappaisivat kymmenkunta saksalaista, tekisivät kerran
syntiä, ja kun he kerran pääsevät alkuun, heiltä sulkeutuvat entiset väylät
saksalaisten luo. Heidät täytyy tönäistä siihen. Kun kerran on kymmenen
saksalaista tapettu, silloin ei ole enää syntiä tappaa sata lisää”. 861 Suomalaiset
sotilas- ja siviiliviranomaiset itse olivat kaavailleet herrasmiesmäistä, veretöntä
etääntymistä kertomatta suunnitelmistaan valvontakomissiolle.
Koska välirauhansopimus allekirjoitettiin 19.9.1944, ovat jotkut tutkijat katsoneet,
että sopimus astui voimaan vasta silloin. Tulkinnat sekä sopimuksen
voimaanastumispäivästä että aseistariisunnan aloittamisen tarkasta ajankohdasta
kuitenkin vaihtelevat. 862 Neuvostonäkemyksen mukaan eräät Suomea sitovat
velvollisuudet syntyivät heti eduskunnan rauhanehtojen hyväksymispäätöksellä
2.9.1944. Etenkin kaksi seikkaa tukee tätä näkemystä. Ensinnäkin Suomi katkaisi
viralliset suhteensa Saksaan välittömästi 2.9.1944 ja näin toteutti tärkeimmän
velvoitteensa. Toiseksi oli Saksan joukot riisuttava aseista 15.9.1944 mennessä eli
muodollisesti neljä vuorokautta ennen sopimuksen allekirjoittamista. 863
Siinä missä virallisten suhteiden katkaiseminen oli helppo toimenpide, saksalaisten
sotilaiden aseistariisunta ja internointi ei Suomelta juuri onnistunut. Yhteensä
Suomen sotajoukot ottivat noin 2 400 saksalaista sotavankia ja muutamia
kymmeniä muita saksalaisiksi luokiteltuja henkilöitä. Suursaarelle 15.9.1944
maihin nousseista ja Pohjois-Suomessa olleista noin 200 000 saksalaisesta
sotilaasta internoitiin siten noin 1,2 %. Yksittäisistä artikloista lienee kuitenkin
juuri Saksan joukkoja koskeva internointi Neuvostoliiton näkökulmasta tärkein
rauhanehto, sillä sen pyrkimyksenä oli aiheuttaa aseellisia yhteenottoja Suomen ja
Saksan joukkojen välillä. 864 Aseellisen konfliktin syttyminen taas tarjosi
Neuvostoliitolle kaksi merkittävää etua. Suomen ja Saksan yhteistyösuhde
rikkoutui samalla kun Suomen joukot sitoivat varteenotettavan osan Saksan
joukoista. Neuvostojoukot hyötyivät tästä hyökätessään Saksan asemia vastaan
Kiestingissä, Sallassa ja Petsamossa.
Saksan ja Unkarin kansalaisten internointiasiassa Suomen viranomaiset onnistuivat
huomattavasti paremmin kuin saksalaissotilaiden internoinnissa.
Poliisiviranomaisten arvion mukaan syyskuussa 1944 Suomessa oli yhteensä 733
Saksan kansalaista – tosin näistä 112:lle myönnettiin 19.9.1944 Suomen
860 Ahto 1980, 10–11, Jensen-Eriksen 2009, 24
861 Rentola 1994, 481
862 Salmelin 1989, 198, 225–226
863 Jokipii 1994, 28
864 Ahto 1980, 34–37, 128
224