Itsetehostuksesta nöyryyteen

välirauhansopimuksen toimeenpanolle.
Kaksoiskansalaisten internoinnin päävalmistelija oli Jensen-Eriksenin
asiakirjahavaintojen mukaan ulkoasiainministeri Enckell. Todennäköisenä syynä
tälle toimenpiteelle Jensen-Eriksen pitää Enckellin ja hänen ministerikollegoidensa
tekemiä vakavia virheitä välirauhansopimuksen soveltamisessa, sillä ne olivat
antaneet LVK:lle tilaisuuden arvostella hallitusta leväperäisyydestä. 112 Voitaneen
kuitenkin pitää luonnollisena, että yhteinen toimintalinja hallituksen ja LVK:n
välillä löytyi vasta useiden tapaamisten jälkeen syyskuun lopulta lähtien. Sitä
ennen hallitus ei ollut saanut LVK:n toimintaohjeita ja joutui tästä syystä
kokeilemaan erilaisia menettelytapoja. Vaikka sisäministeri Kaarlo Hillilä myönsi
Suomen kansalaisuuden myöntämisen ns. syyskuun suomalaisille olleen kömpelö
virhe ja että ulkomaille matkustavien valvonta oli aukollista, ei hän silti katsonut
hallituksen jäsenten tehneen kovin vakavia virheitä. Osoituksena tästä on se, että
hallitus lokakuun jälkeen jatkuvasti haki paluuta samanlaisiin ratkaisumalleihin,
joita oli yritetty jo syyskuussa. Tästä johtuen Enckellillä ei liene ollut kovin suurta
tarvetta korjata syyskuussa haettuja ratkaisuja. Välirauhansopimuksen solmimisen
jälkeen syntynyt juopa Suomen ja Saksan välillä oli vaikuttanut myös Enckellin
asennoitumiseen. Hän kuuluikin Ranskan ihailijana ja länsivaltoihin
myötämielisenä Saksan sotilastiedustelun mukaan syksyllä 1944 Saksan
vastustajiin. 113
Internoitujen tilastoinnissa esiintyneiden epätarkkuuksien merkitys oli luultavasti
merkitykseltään pienehkö. Koko Euroopassa liikkui suuria ihmisvirtoja syksyllä
1944. Matkoista ja siirroista johtuen internoitavien lukumäärä vaihteli päivästä
toiseen. Jos ongelmana olisivat olleet ainoastaan laadittujen tilastojen sisältämien
lukujen määrälliset vaihtelut, ne eivät ehkä olisi herättäneet LVK:n
tyytymättömyyttä siinä määrin, kuin sitä ilmeni. Sen sijaan lienee LVK:n epäluulo
hallituksen ja viranomaisten pyrkimyksiin ollut ilmaistun tyytymättömyyden
pääsyynä. Lisäksi LVK:n johtohenkilöt saattoivat kokouksissa ja kirjelmissään
esittää internoituja koskevia lukumäärätietoja, joiden alkuperä on jäänyt
epäselväksi ja jotka puolestaan eivät aina vastanneet hallituksen ilmoittamia lukuja.
Kuten hallituksen tilastot, oli täten myös LVK:n omien tietojen paikkansapitävyys
toisinaan kyseenalaista.
Vaikka LVK ei nimenomaisesti vaatinutkaan internoinnin ulottamista vanhuksiin
sekä suomalaissyntyisiin naisiin ja heidän lapsiinsa, ei ole mitään viitteitä siitä, että
LVK olisi toisaalta suhtautunut kielteisesti näihin toimenpiteisiin. LVK ei missään
vaiheessa vastustanut internoinnin laajentamista ja on mahdollista, että LVK:n
asenne olisi ollut vielä jyrkempi, ellei internointia olisi toimenpantu kattavammin.
Useat seikat osoittavat päinvastoin, että internoinnin laajentaminen oli LVK:lle
mieleen. Tammikuussa LVK vaati ns. syyskuun suomalaisten internointia. Tätä
ryhmää ei ollut vielä internoitu ja hallitus toteutti sen internoimisen ilmeisesti
112 Jensen-Eriksen 2009, 8-9, 32–33
113 Palm 1972, 33, Metzger 1986, 266, Manninen 1997 II, 67
35