Itsetehostuksesta nöyryyteen

Hänen mukaansa toisaalta sille antoi myös leimansa yhdistävä ”tuttu saksalainen,
usein taantumuksellinen henki” (bewusst deutschen, oft reaktionären Geist). 70
Vaikka seurakunnan ja Suomen saksalaisyhteisön jäsenistö suurelta osin lienee
ollut jotakuinkin sama, kansallissosialistista ajanjaksoa ja Saksalaista Siirtokuntaa
koskevat jaksot ovat kuitenkin melko suppeita ja varovaisia, etenkin
kansallissosialistisia ajatuksia edustaneiden henkilöiden suhteen. Sentzke kyllä
mainitsee kirkkoherra Fritz Namenhauerin, seurakunnan johtavan virkamiehen
vuosina 1930–43, esiintyneen kansallissosialismin julkisena puolestapuhujana,
mutta hänen asennoitumisensa muuttui varauksellisemmaksi 1930-luvun
puolivälistä lähtien. Kevättalvella 1941 Namenhauerille myönnettiin Suomen
valkoisen ruusun ensimmäisen luokan kunniamerkki. Hän erosi muodollisesti
heikon terveytensä takia kirkkoherran virastaan vuonna 1943 ja siirtyi Saksaan,
jossa hän kuitenkin vuonna 1946 alkoi taas johtaa pientä seurakuntaa Lüneburger
Heiden alueella. Namenhauer kuoli vuonna 1948 ”suuressa puutteessa ja
vaikeuksissa”, kuten hänen muistosanoissaan arvoituksellisesti mainitaan. 71
Myös Namenhauerin ”turkulainen virkaveli” (sein Amtsbruder in Turku), jonka
nimeä ei kirjassa suoraan mainita, oli Sentzken mukaan alun perin samoilla linjoilla
kuin Namenhauer (nahm … eine positive Haltung zu dem Neuen ein, das in
Deutschland zum Durchbruch gekommen war). 72 Koska Sentzke toimi Turun
saksalaisen kappeliseurakunnan pastorina vuosina 1928–46 73 , tarkoittaa hän tällä
kiertoilmaisulla siis itseään. Kansallissosialistien valtaannousun jälkeen julkaisi
Sentzke syksyllä 1933 kirjoituksen Saksan evankelisesta kirkosta uudessa
valtakunnassa. Kirjoituksessaan hän mm. kiitti Jumalaa suomastaan suuresta
käänteestä. 74 Helsingin saksalaisen seurakunnan historiateoksessa Sentzke ei juuri
kuvaa sitä, miten Helsingin saksalainen seurakunta suhtautui Saksalaiseen
siirtokuntaan ja kansallissosialismiin, vaikka hänellä 18 vuotta virassaan
toimineena entisenä turkulaisena pastorina ja Namenhauerin seuraajana Helsingissä
vuodesta 1946 oli hyvät edellytykset analysoida tilannetta paljon tarkemminkin.
Saksalaisyhteisön jäsenet, jotka selvittivät sukujensa rotutaustaa tarvitsivat
kirkonkirjojen tietoja sukutaulujen laatimista varten ja tämä toiminta edellytti
kirkkoherrojen myötämielistä suhtautumista. Sentzke itse toteaa kokeneensa kuinka
1930-luvun alkuvuosina koko Saksalainen Siirtokunta yhdistyi seurakuntaan.
Saksan kansallisen heräämisen torvensoitto herätti myös Helsingin saksalaiset
unestaan. 75 Sentzke lisäksi tuhosi päiväkirjansa ennen kuolemaansa. 76 Näistä syistä
70
Sentzke 1972, 148
71
Femtioåring, Fritz Namenhauer. Hufvudstadsbladetin kirjoitus 30.3.1934, Finlands vita
ros. Hufuvudstadsbladetin kirjoitus 21.3.1941, Prosten Fritz Namenhauer död.
Församlingsbladetin kuolinkirjoitus 26.8.1948, Zu Probst F. Namenhauers Gedächtnis
1948, 31-32, Sentzke 1972, 202
72
Sentzke 1972, 184-188, Forsén 1999,280-281
73
Kyrkoherde Geert Sentzke 50 år. Hufvudstadsbladetin kirjoitus 11.11.1947
74
Sentzke 1933, 2-5
75
Sentzke 1972, 181–182
76
Kauppinen 1990, 2
23