Kansalaisuus ja sen ideaalit ... - Helda - Helsinki.fi
Kansalaisuus ja sen ideaalit ... - Helda - Helsinki.fi
Kansalaisuus ja sen ideaalit ... - Helda - Helsinki.fi
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
jonkinasteiseksi puutteellisuudeksi <strong>ja</strong> viallisuudeksi. Esimerkiksi Suomessa<br />
vammaispalvelulaki (1987/380, 2 §) määrittelee vammaiseksi sellai<strong>sen</strong> yksilön, ”jolla<br />
vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua<br />
tavanomaisista elämän toiminnoista”. Elina Vaahtera (2012, 43; ks. myös Campbell 2005)<br />
painottaa edelliseen liittyen sitä, että esimerkiksi sosiaalipalveluita saadakseen<br />
vammaisiksi määritellyt yksilöt ovat pakotettu<strong>ja</strong> toistamaan oman ruumiillisuutensa <strong>ja</strong><br />
kykyjensä puutteellisuutta. Ruumiin <strong>ja</strong> kykyjen määritteleminen ”puutteelliseksi” perustuu<br />
usein lääketieteelliseen diskurssiin, jossa korostuu yksilön poikkeavuus normaaliuden<br />
ihanteesta.<br />
Simi Linton (2010; ks. myös Campbell 2009) kritisoi sitä, miten vammaisuutta kuvataan.<br />
Yleinen fraasi vammaisuudesta puhuttaessa on Lintonin (2010, 228) mukaan<br />
vammaisuudesta ylitsepääseminen. Tähän liittyy oleellisesti vammaisuuden sosiaalinen<br />
stigma. Erving Goffmanin (1963, 5) mukaan stigma tarkoittaa yksilön ei-toivottu<strong>ja</strong><br />
ominaisuuksia. Stigmatisoitu yksilö ei tällöin täytä vallitsevaa käsitystä ihmisyydestä.<br />
Puolestaan se, mikä määritellään stigmaksi, riippuu aina sosiaalisesta kontekstista, jolloin<br />
mitkä tahansa ominaisuudet voivat stigmatisoitua (Coleman Brown 2010, 180). Puhe<br />
vammaisuudesta ylitsepääsemisestä liittyy vammaisten stigmatisoituun statukseen, <strong>ja</strong><br />
sellaisista tilanteista, joissa yksilö pystyy täyttämään yhteiskunnan vaatimukset<br />
vammoistaan huolimatta, muodostuu poikkeus. Tällainen toiminta kuvataan usein siten,<br />
että yksilö on ”ylitsepäässyt” vammaisuudestaan kun yksilö on tehnyt jotain mitä häneltä ei<br />
odoteta. Erilaisten suoritusten <strong>ja</strong> ”ylitsepääsemisien” myötä vammaisella yksilöllä on<br />
esimerkiksi mahdollisuus saada tunnustusta, jota hän ei voisi muuten saada, sekä näin<br />
kompensoida stigmatisoitua statustaan. (Linton 2010, 228.) Samanaikaisesti muut<br />
määriteltyyn ryhmään kuuluvat yksilöt pysyvät stigmatisoituina <strong>ja</strong> vammaisuudesta<br />
”ylitsepäässeen” yksilön menestys kuvataan sekä yksilölli<strong>sen</strong>ä että poikkeukselli<strong>sen</strong>a<br />
saavutuk<strong>sen</strong>a. Tällaisessa ylitsepääsemisdiskurssissa myös uusinnetaan käsitystä<br />
esimerkiksi siitä, mitkä ovat yhteiskunnan kansalaisilleen asettamat ”normaalit”<br />
vaatimukset.<br />
Vammaisuuden muodostuminen stigmaksi <strong>ja</strong> ontologialtaan negatiiviseksi on aina<br />
suhteessa siihen, mitä pidetään ”normaalina”. Lennard J. Davis (2010, 3) painottaa<br />
vammai<strong>sen</strong> vartalon olevan ymmärrettävissä ainoastaan suhteessa vallitsevaan normiin<br />
normaalista vartalosta. Vammaistutkimuksessa on yleensä lähestytty vammaisia henkilöitä<br />
<strong>ja</strong> vammaisuutta siten, että ne ovat olleet tutkimuk<strong>sen</strong> objekteina. Samaan tapaan kuin<br />
20
Change language