Kansalaisuus ja sen ideaalit ... - Helda - Helsinki.fi

elämän hallitsemista. Tämä premissi on havaittavissa sekä kansainvälisissä,
valtakunnallisissa että kunnallisissa vammaispoliittisissa ohjelmissa. Esimerkiksi Suomen
vammaispoliittisessa ohjelmassa (VAMPO) painotetaan kaikille kuuluvaa oikeutta
vaikuttaa omaan elämäänsä seuraavasti:
”Kaikille ihmisille avoimessa, demokraattisessa yhteiskunnassa jokaisella ihmisellä tulee
olla itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä.” (STM 2010, 17).
Premissinä vammaispoliittisen muutoksen tärkeyttä korostavassa argumentaatiossa on
demokraattinen yhteiskunta, joka määritellään tekstissä sellaiseksi yhteiskunnaksi, jossa
kaikilla kansalaisilla on itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä.
Kansalaisten yhdenvertaisuuden kriteeriksi muodostuu mahdollisuuksien yhdenvertaisuus,
jossa korostuu yksilöillä olevan oikeus valita itselleen paras vaihtoehto tarjolla olevista
vaihtoehdoista. Mahdollisuuksien yhdenvertaisuudessa lähtökohtana ei ole taata kaikille
yhdenvertaisia lopputuloksia vaan näkökulman mukaisesti yhdenvertaisuus toteutuu silloin,
kun kaikilla yksilöillä on yhtäläiset valinnanmahdollisuudet. (ks. Keskitalo-Foley 2010,
23). Kansalaisuuden ideaaliksi määrittyy näin yksilö, joka pystyy vaikuttamaan omaan
elämäänsä sekä tekemään itsenäisiä päätöksiä ja toimimaan itsenäisesti sekä valitsemaan
tarjotuista mahdollisuuksista itselleen suotuisimman.
Vallitseva itsenäisyyttä ja vallinnanvapautta korostava käsitys täysivaltaisesta kansalaisesta
on ristiriidassa tämänhetkisen Suomen lainsäädännön kanssa. Tästä johtuen VAMPO:n
keskeisiksi poliittisiksi agendoiksi muodostuvat seuraavat kohdat:
Ensisijaista on niiden säädösten muuttaminen, jotka ovat käytännössä estäneet Suomea
ratifioimasta allekirjoittamaansa YK:n yleissopimusta vammaisten henkilöiden oikeuksista.”
(…) ”Kyse on vammaisten henkilöiden oikeudesta valita kotikuntansa,
itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja sen rajoittamista koskevan sääntelyn
selkiyttämisestä.”
Toiseksi painotetaan toimenpiteitä, joilla parannetaan vammaisten henkilöiden
sosioekonomista asemaa ja torjutaan köyhyyttä. Työnteon tulee olla siihen ensisijainen keino.
Silloin kun se ei ole mahdollista, tarvitaan hyvinvoinnin turvana riittävä sosiaaliturva.
Kenenkään ei ole kohtuullista elää elämäänsä ilman mahdollisuutta elinolosuhteidensa
kohentamiseen.
Kolmanneksi tulevat ne toimenpiteet, joilla varmistetaan yksilöllisiä tarpeita vastaavien ja
oikea-aikaisten erityispalvelujen saatavuus maan eri puolilla.” (…) ”Neljänneksi on
51