PDF - Suomen arkeologinen seura ry.

Sekä Saarniston että Simolan artikkelitovat teoksessa erittäin keskeisiä. Yhtälailla kuin jonkin alueen historiaa on kirjoitettavaesihistoria ja arkeologia huomioonottaen, on esihistoriaa käsiteltäväluonnonolot ymmärtäen. Viipurin lääningeologian perusteellinen kuvausmyös helpottaa tulevia arkeologisia tutkimuksia- ja tähän on selvästi tähdättykin.Ensimmäisessä arkeologisessa artikkelissakuvaa dosentti Pirjo Vino Karjalanmuinaistutkimuksen ISO-vuotisen historian.Se osoittaa jälleen kerran, mitensuuresti kuvamme esihistoriasta on riippuvainentutkimusintresseistä ja -mahdollisuuksista.Kiveä, pronssia, rautaaSeuraavissa artikkeleissa tohtori MattiHuurre kuvaa Viipurin läänin kivikaudenja dosentti Mika Lavento pronssi- javarhaismetallikauden. Etenkin ensinmainittu artikkeli paikkaa huomattavanaukon, sillä Karjalan esihistorian muistajaksoista on viimeisten kymmenen vuodenaikana - juuri käsillä olevan teoksenkirjoittajien voimin - julkaistu useampiakeskeisiä tutkimuksia, mutta vanhinperiodi on jäänyt vähälle huomiolle.Mielenkiintoinen tutkimustulos on esimerkiksise Huurteen toteamus, ettävasarakirveskulttuuri on kohtuullisenelinvoimaisena levinnyt Karjalan kannakselleasti, onpa tavoitellut Laatokankinrantoja.Ilahduttavaa on, että kivi kausi on nytsaanut sivutilaa jopa enemmän kuinKarjalan esihistorian tunnetuin ajanjakso,ristiretkiaika. Kaikkiaan rautakaudellakuitenkin on enemmän sivujakuin kivi- ja varhaismetallikaudella yhteensä.Pirjo Vinon artikkeli keskirautakaudestakäsittelee Karjalan esihistorian vähälöytöisintäja siksi ehkä pulmallisintaajanjaksoa. Huomattavinta uutta antiaovat ennen julkaisemattomat luuanalyysitperiodin keskeisistä kohteista,mm. Sortavalan RiekkalansaarenNukuttalahdesta ja Sakkolan Lapinlahdesta.Vino vastaa myös viikinkiajankäsittelystä ja on osallistunut Karjalankuulua ristiretkiaikaa käsittelevän luvunlaatimiseen yhdessä dosentti AleksandrSaksan ja dosentti Markus Hiekkasenkanssa.Ristiretkiajan osuudessa nostetaan entistävoimakkaammin esille näkemys, jonkamukaan Pähkinäsaaren rauhassakonkretisoituvalla Kannasta halkovallarajalinjalla olisi ollut merkitystä jo rautakaudenlopulla: se olisi siis noudattanutvanhempaa nautinta- tms. trajaa. Tämäon olemassa olevan aineistq~ perusteellalooginen päätelmä, mutta samallamieleen nousee - kirjassakin esitetty -pohdinta siitä, kuinka pitkälti kyse lieneemyös tähänastisen tutkimusintensiteetinrajasta.Omiksi kappaleikseen kootut katsauksetmuinaisen Karjalan yhteyksistä naapurialueilleen- Länsi-Suomeen, Savoonsekä balttien ja slaavien suuntaan - ovatnäkökulmaa hienosti avartavia. Selkäpiitäkarmivia puolestaan ovat kuvauksetviime vuosina maankäytössätuhotuista tai suorastaan ryöstetyistärautakauden kohteista. Järkyttävin onkuvin todistettu ja ilmeisesti ikuisiksiajoiksi menetetty Räisälän Rammansaarenrosvosaalis.Etenkin juuri Pirjo Vinon tekstissä sivutaan- ansiokkaasti - siellä täällä myöspaikannimitutkimusta, mutta kaikkiaannimistöä on teoksessa pohdittu yllättävänvähän. Tässä yhteydessä puutun pa-53